23

Kaatri ei ehtinyt katsomaan illan esitystä, ennustajan luo oli pitkä jono tulijoita. Naiset odottivat vuoroaan jännittyneinä, puheensorina peittyi jouluisen musiikin alle. 
Pomittuaan kristallipallon päällä olleen silkkiliinan pois, Kaatri katsoi palloa ja edessään istuvaa vanhempaa naista. Pallo oli tumma ja läpinäkymätön, mutta juuri kun Kaatri aikoi keksiä jotain, naisen tulevaisuutta koskevaa, pallossa näkyi sinertävä välähdys. Nainen veti äänekkääsit henkeä ja aikoi nousta. - En ole koskaan uskonut, nainen sanoi hiukan järkyttyneenä.
- Istu vain, katsotaan mitä siellä näkyy, Kaatri rauhoitteli. - Teillä on ollut paljon surua tänä vuonna?
- Jäin leskeksi syksyllä ja lapseni sairastui pari päivää sitten. 
- Lapsenne tervehtyy, mutta tauti ottaa aikansa. 
- Mitä muuta näet?
- Seuraava vuosi tuo teille varakkuutta ja onnea.
- Mistä minulle rahaa tulisi, nainen puuskahti. - Köyhä leski minä olen. 
- Ottakaa tarjous vastaan, kun sellainen kohdallenne osuu, Kaatri sanoi ja peitti pallon uudelleen. - Muuta en näe. 
- Mikä tarjous?
- Muistatte sanani, kun aika on. 
- No kiitos nyt tästä, paljonko olen velkaa?
- Ette mitään, kuten sanoin tänään kaikki on ilmaista. 
- Hyvää joulua, nainen sanoi ja astui ulos pienestä teltasta, päästääkseen seuraavan jonossa olijan sisään. 
- Hilde? Kaatri hämmästyi. - Mitä sinä täällä teet?
- Haluan kuulla mitä tulevaisuus tuo, Hilde hymyili ja vakavoitui sitten. - Eukko ei koskaan suostunut ennustamaan minulle.
- Haluatko että katson kädestä vai pallosta?
- Kädestä, Hilde kuiskasi ja ojensi vasemman kätensä.
Kaatri tutki käden viivoja pitkään, pyysi sitten saada nähdä oikean käden ja piirsi sormellaan kämmenen viivoja pitkin. Vaikka hän aloitti kuinka monta kertaa alusta, ranteen luota, hän näki elämän viivan katoavan kämmenen puolivälissä. Se tiesi kuolemaa nuorena, muttei Kaatri sellaista halunnut Hildelle paljastaa.
- Mitä sinä näet? Hilde kysyi malttamattomana.
- Menen naimisiin ja saat seitsemän lasta, Kaatri sanoi ja painoi Hilden käden nyrkkiin käsiensä välissä.
- Niinkö? Seitsemän, se on aika paljon, pysyvätkö kaikki hengissä?
- Luulen niin, en näe vuosikymmenten päähän, Kaatri hymyili, vaikka tunsi vilunväreiden kiirivän pitkin selkäpiitä.
Hetken Kaatri mietti, tunsiko jonkinlaista synkkää iloa, näkemästään. Jos Hildelle sattuisi jotain, Frans olisi vapaa. Ajatus tuntui lämpimältä, mutta vilkaistessaan Hilden kasvoja, Kaatri ymmärsi, ettei voinut toivoa tuolle nuorelle naiselle mitään niin pahaa kuin kuolema. 
- Hilde, Kaatri aloitti.
- Niin? Hilde pysähtyi käsi teltan oviverholla.
- Ole tänä iltana erityisen varovainen.
- Ainahan minä olen.
- Mutta tänään oikein oikein varovainen.
- Minä lupaan, Hilde sanoi ja juoksi pois. Pian olisi hänen vuoronsa nousta trapetsille ja esittää huima joulunumeronsa. 
Kaatri ei nähnyt mitä suuressa teltassa tapahtui, mutta kuuli kuinka yleisö veti henkeä ja tiesi missä kohtaa Hilden ohjelma numero kulloinkin oli. Vasta kun yleisö oli ollut hiljaa epätavallisen kauan, Kaatri ymmärsi jotain olevan hullusti. Hän pyysi anteeksi asiakkaalta, joka istui ja tuijotti Kaatrin pöydälle nostamia kortteja. 
- Tulen heti takaisin, Kaatri sanoi ja juoksi suuren teltan ovelle ja ennen kuin astui sisään, hän suuntasi jo katseensa korkealle teltan kattoa kohti, jossa Hilde roikkui trapetsista. Nainen roikkui toisen kätensä varassa, ja miehet kiipesivät köysitikkaita kohti Hildeä.
- Mitä tapahtui? Kaatri kysyi vierellään seisovalta leijonan kesyttäjältä.
- Ote lipesi, ei hänellä varmastikkaan ole hätää, muttei pääse omin avuin alas. 
Vasta kun miehet olivat saaneet Hilden takaisin tasanteelle, jonne oli tikkaat alhaalta, Kaatri huomasi pidättäneensä hengitystä minuuttien ajan. 
- Minun pitää mennä jatkamaan, hän kuiskasi. 

- Onneksi ei sattunut mitään, tunnelma olisi ollut pilalla, jos olisi sattunut onnettomuus viimeisessä näytöksessä ennen taukoa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti