Jouluaatto Luukku 24


Joulupukki suukon sai


      Jouluaattoiltana Ossi pukeutui punaiseen pukin pukuun ja veti hiippalakin päähänsä. Pitkin iltaa hänestä oli vuoroin tuntunut tyhmältä mennä naisen oven taakse, vuoroin se tuntui melkein järkevältä. Kun pieni ilkeä ääni alkoi ilkkua, että hän olisi pelkuri, jollei menisi. Ossi teki lopullisen päätöksen.
       Hän oli työssään taltuttanut muutamankin kiukkuisen humalaisen, pelkästään juttelemalla. Hän ei pelännyt, kuin korkeintaan karhuja ja niitä hän oli nähnyt vain eläintarhassa.
      Ossi vilkaisi vielä peiliin, ennen kuin astui eteiseen. Parta peitti puolet kasvoista, tummasankaiset lasit sopivat hyvin pukin pukuun. Tuskin hänen äitinsäkään olisi tunnistanut häntä, kuin korkeintaan äänestä. Hän poimi paketit eteisen kaapin päältä ja astui käytävälle.
      Sitä oliko törmännyt asunnon 24, A. Laineeseen hän ei tiennyt, mutta vaikka olisi ohimennen naisen nähnyt, tämä tuskin häntä parran takaa tunnistaisi.
      Seistessään viimein ilta yhdeksältä oven 24 takana, jonka postiluukussa luki A. Laine, Ossi veti henkeä ja rimpautti ovikelloa.
      Sisältä kuului kolinaa, puhetta ja kissan suuriääninen parkaisu. Viimein oven lukkoa rapisteltiin, ja se avautui viisi senttiä. Nainen oli laittanut turvalukon ketjun paikoilleen.
      - Hyvää joulua! Ossi toivotti ja odotti kunnes nainen sai suljettua suunsa. - Toivoit paria lahjaa, Ossi jatkoi heiluttaen kädessään kahta punaiseen paperiin käärittyä lahjaa.
      - Hyvää joulua, nainen sanoi hiljaa, muttei nostanut kättä turvalukolle, avatakseen ovea suuremmalle.
      - Voinko tulla sisään? Paketit eivät taida mahtua tuosta välistä?
      - Kuka te olette? Nainen kysyi pystymättä katsomaan miehen nauraviin silmiin, kuin pienen hetken kerrallaan, hän jännitti melkein yhtä paljon kuin lapsena, naapurin sedän tullessa pukinvaatteissa sisään.
      - Joulupukki, näethän tuon, Ossi nauroi ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. Nainen oli kaunis, mutta ärsyttävä, seistessään siinä ja räpytellessään pitkiä ripsiään. Tällä oli yllään pehmeä oloasu, eikä Ossi voinut mitään sille että ajatukset alkoivat ratkoa arvoitusta, mitä oloasun alla mahtoi olla. Jalassaan naisella oli suuret pörröiset tossut. Hiukset olivat kiharoilla ja meikkinsä tämä oli pessyt jo pois, mikäli sitä oli koskaan ollutkaan.
      - Ihan totta, minua ei naurata. Kuka sinut lähetti?
      - Löysin kirjeen ilmoitustaululta, Ossi sanoi ja seurasi naisen ilmeitä. Mikään tämän kasvoilla ei kertonut, että nainen olisi muistanut jotain, tai tiennyt mistä hän puhui. Ossi pudisti päätään ja hymyili. - Et siis kirjoittanut sitä kirjettä?
      - Mitä kirjettä? Nainen näytti olevan edelleen täysin ulalla, siitä mitä Ossi puhui.
      - Sitä joka oli alakerran ilmoitustaululla.
      - En, mitä noissa on? Nainen kysyi ja vilkaisi paketteja.
      - Saat nämä jos avaat oven, ymmärsin että sinäkin olet yksin jouluna?
      - Ajattelit sääliä yksinäistä, nainen naurahti.
      - En ajatellut noin pitkällä, olin vasta kohdassa, olen yksin joulun, mitä keksisin aikani kuluksi.
      - Löysit kirjeen?
      - Ja nyt olen tässä, voinko tulla sisään? Ossi kysyi hissin kolahtaessa alhaalla.
      Nainen kallisti päätään,  - Entä jos hyökkäät kimppuun, minut nauretaan ulos poliisilaitokselta jos väitän joulupukin raiskanneen ja pahoinpidelleen.
       - Itse asiassa olen poliisi, enkä naura koskaan naiselle, joka on kokenut pahoinpitelyä.
       Nainen rapisteli hetken turvalukkoa ja pukkasi oven auki. Astui olohuoneeseen ja istui sohvalle valkean kissan viereen. Koko asunto oli sisustettu valkeaksi. Vaaleanpunaista oli vain ripaus koristetyynyissä ja verhoissa.
       - Hieno kissa, Ossi sanoi ja yritti istua sohvalle. Kissa sihahti vihaisesti.
       - Rufus on tarkka ystävistään, nainen hymyili.
       Ossi istui nojatuoliin, laittoi paketit pöydälle. - En tiennyt nimeäsi, Ossi selitti naisen vilkaistessa pakettikorttia jossa luki pelkkä A. Laine.
      - Ansa Laine, nainen sanoi ja ojensi kätensä. - Kiitos lahjoista.
      - Joulupukki, Ossi sanoi ja tarttui naisen käteen.
      - Aivan korvatunturiltako tulit? Ansan ääneen eksyi aavistus ivaa.
      - En sentään, tuosta pari kerrosta alempaa, Ossi Kangas.
      - Muutin vasta viime viikolle, en tunne talon asukkaita.
      - Osaatko epäillä kuka kirjeen olisi voinut kirjoittaa?
      - Oliko siinä minun nimeni?
      - Ei varsinaisesti, Ossi punastui.
      - Miksi sitten kuvittelit että minä olisin sen kirjoittanut? Voitko ottaa tuon naamarin pois, nainen pyysi.
      Ossi otti naamarin ja hiippalakin pois, avasi punaisen nutun ja leikki käsissään pitelemällä tekoparralla. - Et tiedä ketään, joka olisi käynyt asunnossa ja voinut kirjoittaa kirjeen?
      - Käynyt täällä? En tiedä, ehkä Ronja, veljentyttöni. Tyttö on romanttinen hupsu, tuo sopisi hänen tekosiksi.
      - Miksi luulet että hän toivoi Joulupukin vierailevan luonasi?
      - Tyttö kai ajatteli minun olevan yksinäinen, jouluna.
      - Et ole?
      - Päätin juuri suhteen, en ole vielä ehtinyt tuntea yksinäisyyttä, nainen selitti ja nousi. - Toivottavasti et ole syönyt.
      - Menen aamulla töihin, en edes ostanut jouluruokia.
      Nainen palasi keittiön ovelle. - Et edes kinkkua, laatikoita?
      - Yleensä käyn joulun aikaan vanhempieni luona, mutta nyt työvuorot sotkivat joulusuunnitelmia.
      Nainen hääräili hyräillen keittiössä. Tämän avatessa uunin luukun, herkullinen tuoksu levisi asuntoon. - Ole hyvä, nainen sanoi ja riisui patakintaat.
      Pieni pöytä oli katettu kauniisti, Ansa oli sytyttänyt kynttilät ja kaatanut viiniä laseihin.
      - Voinko tehdä jotain? Ossi kysyi, astuessaan pieneen keittiöön.
      - En ole mitenkään uskonnollinen, mutta olisi kiva jos lukisit jouluevankeliumin. Isä lukee sen aina kotona, Ansa sanoi ja etsi  hyllystä mustan perheraamatun. - Isoäitini vihkiraamattu, nainen sanoi ja etsi oikean kohdan. - En pidä uudesta versioista.
      - Oliko mummisi nimi Ansa? Ossi kysyi naisen löydettyä oikean kohdan.
      - Ei, mummin nimi oli Eila, mutta hän ihaili suunnattomasti Ansa Ikosta ja äiti halusi miellyttää isän äitiä, mutta hän itse ei pitänyt Eila nimestä.
      - Ansa on hyvä nimi, jos on juonikas nainen, Ossi nauroi.
      - En minä ole juonikas, veljen tyttöni on, mutta taidan jättää hänet tällä kertaa rankaisematta.
      Ossi luki jouluevankeliumin, laski raamatun olohuoneen pöydälle ja siirtyi pienen pöydän ääreen, naista vastapäätä. Ansa oli erittäin osuva nimi edessä istuvalle naiselle, Ossi ajatteli. Hän kompastuisi tuohon ansaan oikein mielellään. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti