Luukku 1. Ihanin aika vuodesta



Ihanin aika vuodesta

Alisa Vuorela mietti hetken, mihin oli herännyt. Sitten ääni kuului taas. Joku rapisteli ulko-oven takana. Hän nousi ja yritti kurkkia, kuka oven takana oli, mutta ikkunassa olevat jouluvalot estivät näkemästä sälekaihdinten taakse. Alisa näki vain heijastuksen omista värikkäistä kasvoistaan.
     Ovi rapisi uudelleen, se avattiin ja suljettiin hiljaa. Alisa tarttui yöpöydällä olevaan joulupukkipatsaaseen. Hän odotti henkeään pidätellen, murtomies kolisteli hetken tuulikaapissa ja astui mutisten eteiseen.
     Tumma varjo siirtyi makuuhuoneen oven ohi. Alisa kohotti patsaan päänsä päälle, astui miehen taakse ja löi. Hän ei ollut koskaan aiemmin lyönyt ainuttakaan elävää olentoa, ellei hyttysiä ja kärpäsiä otettu lukuun.
     Saatuaan valot eteiseen, Alisa kyykistyi lattialle tuupertuneen miehen viereen. Tummien hiusten seasta alkoi vuotaa verta. Murtovaras näytti kovin siistiltä tummassa puvussa ja kiiltonahkakengissä.
     Mies liikahti hiukan ja alkoi heräillä. Alisa syöksyi takaisin makuuhuoneeseen, poimi puhelimen käteensä ja mietti hetken, miten saisi numeronäppäimet esiin.
     - Ei minua ennen ole näin yritetty iskeä, mies hymyili nojaten ovipieleen. Tämän ohimolle valui verta ja hiukset näyttivät mustan kosteilta, siitä mihin patsas oli osunut.
     Alisa tuijotti miestä ja huomasi viimein sulkea suunsa. Miksi ihmeessä kunnanjohtaja Joona Laine oli murtautunut hänen asuntoonsa? - Soitan poliisin ja ambulanssin, Alisa sopersi ja yritti saada puhelimen kosketusnäyttöä tottelemaan.
     - Älä kiltti, mies pyysi.
     - Siitä tulee kamalasti verta.
     - Päästä tulee aina.
     - Soitan ambulanssin, tuohon täytyy varmasti laittaa tikkejä.
     - Pärjään kyllä, anna joku rätti, vuoto asettuu kohta.
     Alisa haki puhtaan keittiöpyyhkeen ja tutki haavaa hetken, ennen kuin paino pyyhkeen haavaa vasten. - Onko sinua lyöty ennenkin päähän?
     - Ei noin kovaa, Joona virnisti.
     - Sinut pitää saada lääkäriin, missä päivystys on tänä viikonloppuna? Soitan taksin.
     - En haluaisi tätä yleiseen tietoon, etkä kai sinäkään?
     Alisa mietti hetken miehen sanoja. Juorut lähtisivät liikkeelle välittömästi ja ehtisivät kasvaa melkoisiin mittoihin viikonlopun aikana. - Veisin sinut itse, mutta minulla ei ole autoa.
     - Jätin omani illalla kunnantalon pihalle, mies sanoi ja ojensi avainnipun Alisalle. 
      It's the most wonderful time of the year, radioista soi, Alisan käynnistäessä auton kello 04:28. Lumihiutaleet tipahtelivat hiljalleen tuulilasiin, naisen totutellessa suureen autoon. Palatessaan rivitalon pihaan, Alisa näki Joonan, mies odotti ovella, kiersi auton ja nousi sisään. Miehen päätään vasten pitelemä pyyhe oli kauttaaltaan veressä. - Miltä tuntuu? Alisa kysyi, Joonan nojatessa niskatukeen silmät suljettuina.
     - Ei tässä, olen vain väsynyt.
     - Yritä pysyä hereillä.
     - Jos olisin pysynyt hereillä linja-autossa, en olisi nyt tässä, Joona huokaisi.
     - Pikkujoulu?
     - Sepä se, nukuin pysäkin ohi, heräsin vasta keskustassa.
     - Et sitten taksia?
     - Olin kävelemässä kopille, kun muistin että rivitalossa on tyhjä huoneisto. Ajattelin nukkua tyhjässä kämpässä ja ajaa auton huomenna kotiin.
     - Tyhjä huoneisto on toisessa päässä taloa. 
     Lunta oli satanut pitkin iltaa, tie oli jäisen liukas. Lauantaiaamu oli hiljainen, vain yksi vastaantulija koko 30 kilometrin matkalla.
     - Herätys unikeko, Alisa sanoi, löydettyään parkkipaikan läheltä ensiavun ovea. - Hei, herää nyt, Alisa toisti, kierrettyään auton ja avattuaan matkustajan puoleisen oven.
     Mies heräsi kuin hidastetussa filmissä. Joona astui autosta ja horjahti naista vasten, kietoi kätensä tämän ympärille ja näytti siltä kuin ei lainkaan muistaisi missä he olivat.
     - Herää jo, Alisa pyysi, irrotti miehen kädet ympäriltään ja lähti taluttamaan tätä kohti pariovia.
     Autettuaan miehen odotushuoneen penkille, Alisa palasi ilmoittautumisluukulle ja selitti, mistä oli kysymys. 
      Tuntia myöhemmin varjo siirtyi Alisan selaileman lehden ylle ja sai tämän kohottamaan kasvonsa. Hoitaja seisoi miehen vierellä, Joonan päätä kiersi valkea side ja tämä näytti väsyneeltä ja kurjalta.
     - Tekö saatatte häntä? Hoitaja kysyi Alisan noustessa penkiltä.
     - Niin?
     - Häntä pitää tarkkailla vuorokauden ajan. Jos ilmenee sekavuutta tai oksentelua, soittakaa heti.
     - Selvä, Alisa sanoi ja otti naisen antamat kirjalliset ohjeet päävamman hoidossa ja käveli miehen perässä ulos.
     Liikenne oli lisääntynyt hiukan aamun tuntien aikana. Alisa liittyi autojonoon ja vilkaisi vierellään istuvaa miestä. - En tainnut pyytää anteeksi?
     - Liekö tuo tarpeen, minähän se murtauduin asuntoosi.
     - Millainen olo?
     - Antoivat kipulääkettä, kyllä tämä tästä.
     Tilanne tuli eteen niin nopeasti, että Alisa toimi alitajunnan ohjaamana. Jarrupoljin pohjassa hän teki väistöliikkeen ja korjausliikkeen, joka oli hiukan liian voimakas. Auto alkoi heittelehtiä ja lopulta vauhdin jo hiipuessa auto sukelsi nokka edellä ojaan. - Oliko se kauris? Alisa kysyi puristaen edelleen rattia.
     - Luulen niin.
     - Osuinko siihen?
     - Luulen niin.
     - Kuolikohan se?
     - Paras käydä katsomassa. Sammuta auto ja laita hätävilkut päälle.
     Alisa ei halunnut astua ulos autosta, jalat tuntuivat huterilta. He kävelivät vaitonaisina tien viertä etsien merkkejä eläimestä. Joona valaisi penkkaa taskulampulla, pysähtyi ja osoitti pellolle. - Se meni tuosta.
     - Jäljissä ei näy verta, Alisa huokaisi.
     - Ei näy, tästä se on mennyt, mies sanoi osoittaen valolla kohtaa, josta eläin oli juossut penkan yli. - Ehkä se selvisi pelkällä säikähdyksellä, entä sinä? Mies kysyi, kietoi kätensä Alisan vyötäisille ja katsoi tätä tutkivasti. - Oletko kunnossa?
     - Olen, Alisa kuiskasi ja mietti, että oli silkka ihme, että hän kaiken kokemansa jälkeen, tunsi olonsa kutakuinkin normaaliksi.
     Ohikulkeva auto pysähtyi tien toiselle puolen bussipysäkille. - Hei, tarvitaanko siellä apua? mies huusi ja juoksi tien yli.
     - Kauris hyppäsi eteen ja juoksi metsään, Alisa selitti.
     - Soitan kaverille joka metsästää, käyköön koiran kanssa tarkistamassa jäljet. Tästäkö se meni?
     - Tuosta, Alisa osoitti eläimen jättämiä jälkiä.
     - Onkohan tässä jossain traktoria, jolla voisi nyppäistä auton takaisin tielle? Joona kysyi miehen päätettyä puhelun.
   
      Viimein auto oli tukevasti tiellä. Kun moottoritila oli puhdistettu sinne pöllynneestä lumesta, Alisa käynnisti auton. Joona kiitti miehiä heidän saamastaan avusta ja kiipesi apukuljettajan paikalle. - Pystytkö ajamaan? Mies kysyi Alisan istuessa ratin taakse.
     - Pakkohan minun on, sinä olet ihan pöllyssä lääkkeistä, Alisa hymyili.
     - Tämänkin kai voi laittaa lääkepöllyn piikkiin, mies sanoi, kumartui ja laski lämpimät huulensa Alisan huulille.
     - Yritetään nyt päästä kotiin, Alisa kuiskasi ja mietti, oliko hoitaja tarkoittanut äskeisen kaltaista, varoittaessaan sekavuudesta.
     - Haluatko jotain? Alisa kysyi saatuaan takin naulaan ja potkaistuaan kengät jaloistaan. - Teetä, leipää?  
     - Älä turhaan.
     - Sinulla on nälkä, Alisa hymyili, miehen vatsan muristessa kuuluvasti. - Laitan jotain.
     Kurkatessaan varttia myöhemmin olohuoneeseen, Alisa näki miehen nukahtaneen sohvalle, pitkä sääret roikkuivat käsinojan yli. Juonteet miehen kasvoilla olivat oienneet. Katseen juuttuessa miehen huuliin, Alisa sulki hetkeksi silmänsä. - Aamupalaa?
     - Taisin nukahtaa.
     - Syö tämä, sen jälkeen voit mennä vuoteeseen nukkumaan.
     - Tuletko seuraksi?
     - Vain nukkumaan.
     Alisa asettautui omalle puolelleen parivuodetta ja mietti, miten kauan oli nukkunut yksin. Joonan hengitys muuttui tasaisen rauhalliseksi liki samalla hetkellä, kun tämä painoi päänsä tyynyyn. Alisa kuunteli pitkään miehen hengitystä, ennen kuin rauhoittui ja nukahti.
     Herätessään Alisa ihmetteli hetken, miksi hänen oli kuuma, ennen kuin muisti miehen vierellään. Unissaan tämä oli kääntynyt Alisan selkää vasten.
     - Hei unikeko, Joona hymyili, tuntiessaan naisen heränneen.
     - Tarvitko kipulääkettä? Alisa kysyi, yrittäen pitää äänensä asiallisena.
     - Tiedän paremman lääkkeen, mies sanoi ja kosketti huulillaan naisen niskahiuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti