Luukku 11. Joulupukin maa



Joulupukin maa 

(Jatkoa tarinalle, Pieni rumpalipoika)

      Iina astui ulos autosta ja auttoi Rasmuksen turvaistuimesta. - Missä me olemme? Iina katsoi Sakua, joka lukitsi auton ovet. Mies käveli moottorikelkan luo, jonka perässä oli reki ja reessä paksuja lampaantaljoja.
      - Hypätkää kyytiin, meidän pitää ehtiä perille ennen pimeää, mies sanoi ja veti kypärän päähänsä.
      Iina puki kypärän Rasmukselle ja itselleen, istui kelkkaan Rasmus sylissään ja veti taljoja jalkojen suojaksi. Kelkassa oli yllättävän mukava matkustaa. Iina katseli Sakua, tämän ohjatessa kelkkaa, toinen polvi istuimella. Mies kaarteli näreikössä, kuin olisi syntynyt kelkan selkään.
      Aurinko kävi taivaanrannan yläpuolella ja alkoi valoisan hetken jälkeen laskea uudelleen. Saku pysäytti kelkan tunturin kupeella olevan majan eteen. Rasmus alkoi taputtaa innoissaan sylissään olevaa taljaa.
      Pieni rakennus näytti uppoavan hankeen, Iina mietti, kuka mahtoi asua niin syrjäisessä paikassa. Pihalla käyskenteli poroja ja pieni koira, joka heilutti innoissaan häntäänsä vieraille.
      - Tulkaa sisään sieltä, Saku huusi ja avasi tumman oven pieneen tupaan.
      Iina auttoi Rasmuksen reestä. - Tunnetko sinä ihmiset, jotka asuvat täällä? Iina kysyi ja mietti, oliko mies ilmoittanut heidän tulostaan asukkaille. Saku hymyili koko ajan hassua vinoa hymyä, eikä Iina ollut varma, oliko miehen hymy vai tämän läheisyys, syynä siihen, että hän tunsi olonsa hassun hermostuneeksi.
       Päästessään sisään mökkiin, Iina seisoi pitkään hiljaa. Katse kiersi pienen mökin seiniä, Iina huomasi, ettei se ollut tunturimökki, kuten hän oli kuvitellut. Mökin seinät oli koristeltu koristemaalauksin ja takaseinässä oli suuret ruskeat pariovet, joissa oli kultaisia koristeita. Saku käveli oville ja avasi ne, käytävä ovien takana avautui valoisana, seinillä ja katossa oli monivärisiä jouluvaloja. Iina vilkaisi Sakuun, miehen kääntäessä katseensa Iina tuijotti hetken miestä silmiin ja punastui.
      Rasmus hypähteli innoissaan ja juoksi paikallaan, purkaakseen jännitystä. - Mikä paikka tämä on? Iina kysyi ja seurasi Rasmusta ja Sakua pienen miehen luo, joka seisoi suuren reen vierellä.
      - Tervetuloa, pieni punaiseen pukuun pukeutunut ukko sanoi ja kumarsi syvään Iinan astuessa lähemmäs. - Istukaa rekeen, olkaa hyvä, pikkumies ohjasi heidät mustaan rekeen, jossa oli punaiset pehmustetut penkit.
       Kolmikon istuessa rekeen, mies laittoi turvakaiteen kiinni, samanlaisen kuin tivolilaitteissa tapasi olla. Pikku-ukko nousi jalaksille ja potkaisi reen liikkeelle. Saku nosti kätensä istuimen selkänojalle ja kosketti Iinan olkaa, jotta tämä irrottaisi katseensa edessä avautuvasta näkymästä.
      - Kiitos, että sain tuoda teidät tänne, Saku sanoi hiljaa.
      - Kiitos, että toit meidät tänne, mikä tämä paikka sitten onkin. Alan melkein uskoa uudelleen.
      - Entä jos jättäisit epäilysi tähän ja vain uskoisit.
      - Älä ole hassu, tämä on varmaan kallis paikka? Hyvin tehty, mutta eikö tänne tosiaan pääse autolla, eihän kukaan ehdi turisteja kuljettaa kelkalla ja reellä.
      Saku pudisti päätään ja hymyili.
      Valkoinen jäinen käytävä kulki loivasti alaspäin, mitä pidemmälle reki kulki, sen selkeämmin kuuluivat joululaulut. Joululaulun sanat nousivat Iinan mieleen ja tämä hyräili, nauttien tunnelmasta. - Onko tämä oikeasti totta, että olemme täällä? Iina kysyi ja korjasi Rasmuksen takin huppua. Käden osuessa Sakun käteen, Iina piti katseensa lapsessa ja tunsi punan nousevan toistamiseen poskilleen.
       - Kaikki mihin uskot on totta, Saku totesi.
     
       Viimein reki pysähtyi. Edessä avautui juhlasali, suurissa ruukuissa kasvoi kuusia, jotka oli koristeltu piparein ja hopeanauhoin. Kaikkialla tuoksui pipari ja tiukujen helinä säesti joululauluja.
       - Olkaa hyvä, pikku-ukko sanoi, avasi turvakaiteen.
       He kävelivät tuoksun ohjaaminen pienen kulmauksen ympäri. Kulman takana avautui suuri keittiö. Nurkassa oli suuri leivinuuni ja puuhella, jonka ääressä punaraitaiseen esiliinaan pukeutunut nainen hääri. Naisen harmaat hiukset olivat nutturalla niskassa, punaisen huivin alla.
       - Istukaa pöytään, puuro on juuri valmista. Hei Rasmus, joko sinä tiedät mitä toivot tänä vuonna? Nainen kysyi ja sai Iinan vilkaisemaan tarkemmin. Mistä nainen saattoi tietää lapsen nimen?
       Nainen kauhoi savisiin puurokuppeihin riisipuuroa ja soppaa. Laittoi jokaiseen annokseen puisen lusikan ja ojensi ne yksi kerrallaan pöydässä istuville.
       Rasmus tarttui lusikkaansa ja maistoi puuroa. - Tämä on hyvää, poika sanoi ja kauhoi puuron ennätys ajassa suuhunsa. Saatuaan puuron syötyä, poika poimi pöydän keskellä olevasta vadista piparin ja alkoi potkia jaloillaan suuren pirtinpöydän alla olevaa poikkipuuta. Iina laski kätensä pojan jaloille, jotta tämä lopettaisi jyskyttämisen.
       - Kun olette syöneet hän ottaa teidät vastaan, nainen sanoi Sakulle.
       Saku poimi Rasmuksen käden käteensä ja ojensi toisen kätensä Iinalle. - Tule nyt, mies pyysi ja odotti että Iina tarttui käteen, ennen kuin astui suurten lasiruutuisten ovien luo.
       - Kuka meidät ottaa vastaan? Iina kysyi. Hänestä tuntui hiukan pahalta, ettei Saku selittänyt mitään. Iina yritti etsiä seiniltä mainoksia, tai hinnastoa, jossa kerrottaisiin mitä kaikki maksoi. Seinillä oli vain maisemamaalauksia, joissa oli paljon sinertävää lunta ja metsän eläimiä.
       - Älä kysele niin paljon, Saku sanoi ja suuteli Iinaa, irrotettuaan huulensa Iinan huulilta, mies osoitti heidän päänsä päällä, ovenkarmissa roikkuvaa mistelinoksaa.
      Suuri valkopartainen mies seisoi puoleksi selin, heidän astuessaan sisään.
      - Tervetuloa, tervetuloa, Iinahan se oli, mies myhäili ja tarttui kaksin käsin Iinan käteen. - Rasmuksen tunnenkin, mies sanoi ja sai Iinan entistä enemmän hämilleen. - Olipa mukava että pääsitte käymään. Minulla on tässä vielä hiukan kiireitä, mutta Pertti opastaa teitä, kierroksen jälkeen olette tervetulleita kertomaan toiveenne.
       - Miksi pitää käydä kierroksella? Rasmus kysyi kurtistaen pieniä kulmiaan.
       - Luulen että äitisi tarvitsee hiukan aikaa, jotta osaa toivoa viisaasti, Joulupukki sanoi ja palasi kirjeiden pariin, joita oli ollut lukemassa.
Pertti-tonttu ohjas heidät takaisin keittiön kautta jäiseen käytävään. Tällä kertaa reki oli punainen ja penkit vihreät. Kolmikon istuuduttua rekeen, tonttu potkaisi reen liikkeelle. Kerrosta alempana oli tonttujen työpajoja, kaikkialla kävi kova kuhina ja hyörinä. Tontut lauloivat yhdessä, tehden työtä laulunsa tahdissa. Iina ei voinut kuin tuijottaa, kuinka lastut lensivät tonttukolmikon veistäessä keinuhevosta. Neljäs tonttu tökkäsi naruhännän hevoselle ja siirsi hepan seuraavan tontun luo, joka nykäisi pitkän pätkän punaista paperia ja paketoi lahjan.
Lelupajojen jälkeen eteen avautui suuri luistinrata, jonka keskellä oli koristeltu viisimetrinen joulukuusi. Pertti-tonttu leikki hiukan reen kanssa ja antoi heille hurjaa kyytiä jäällä. Iina nauroi ääneen. - Uskotko sinä tähän? Iina kysyi, yhtä paljon itseltään, kuin Sakulta.
      - Etkö sinä usko?
      - En ole varma, minusta tuntuu että herään kohta.
      - Aika palata Joulupukin toimistoon, Pertti sanoi ja ohjasi reen suureen hissiin, joka nosti heidät takaisin ylempään kerrokseen.
      - Näkyikö siellä mitään mielenkiintoista? Joulupukki kysyi heidän astuessaan toistamiseen tämän toimistoon. - No, Rasmus, tulehan tänne pukin luo ja kerro mitä haluat lahjaksi.
      Rasmus juoksi pukin syliin, halasi valkopartaista miestä ja kuiskasi tämän korvaan jotain.
      - Oikein hyvä toive, Joulupukki nyökkäili hymyillen. - Sinä olet ollut kiltti, koko vuoden. Ei niitä paria kurjaa päivää kannata miettiä, kaikilla meillä on huonot päivämme.
      - Saku, onko sinulla toiveita? Joulupukki kysyi, laski Rasmuksen sylistään ja ojensi tälle jättimäisen karamellisauvan.
      - Saatanpa minäkin jotain toivoa, Saku nauroi ja meni pukin luo, mies kuiskasi pukin korvaan jotain, joka näytti huvittavan vanhaa valkopartaa kovasti.
      - Aivan, aivan, eiköhän tämä onnistu, pukki nauroi ja kirjoitti Sakun toiveen, Rasmuksen toiveen perään.
      - Sitten Iina, tulehan kertomaan toiveesi? Joulupukki sanoi naisen jäädessä epäröiden oven luo.
      - Minä en oikein tiedä, uskonko tätä mitään, Iina sanoi ja punastui kohdatessaan pukin siniset silmät.
      - Uskot sinä, tulehan nyt rohkeasti.
      Iina astui pukin luo ja ennen kuin oikein ymmärsi, hän istui pukin sylissä. - Niin niin, kuiskaahan nyt toiveesi.
      - En ole koskaan tehnyt mitään näin hassua, Iina hymyili.
      - Olet, et vain muista sitä, pukki sanoi ja katsoi odottavasti Iinaan. - Se toive?
      Iina mietti hetken kaikkea, mitä oli nähnyt ja muisteli Sakun antamaa pusua mistelin alla. Iina katsoi pukkia silmiin ja hänestä tuntui, että pukki aavisti hänen toiveensa, ennen kuin hän ehti sen esittää.
      Iinan kuiskattua toiveensa, Joulupukki kirjoitti sen edessään olevalle paperille. Iina yritti kurkata, mitä paperissa luki, mitä Rasmus ja Saku olivat toivoneet, mutta pukki oli kirjoittanut kaiken kiinalaisin merkein, eikä Iina ymmärtänyt niistä ensimmäistäkään.
      - Mennäänpä ottamaan vielä piparia ja glögiä, pukki sanoi Iinan noustua tämän sylistä.
     Glögihetken jälkeen heidät ohjattiin hissiin, joka nousi maan pinnalle. Pieneen harmaaseen mökkiin päästyään, Iina tarttui Rasmuksen käteen, ennen kuin astui ulos siniseen hämärään. Punapukuinen pikkumies jäi heiluttamaan ovelle, heidän kääntyessään moottorikelkalla takaisin tulosuuntaan.
     Rasmus nukahti Iinan syliin. Heidän päästyään autolle, Iina riisui varovasti pojan kypärän ja Saku nosti nukkuvan lapsen auton turvaistuimeen.
     - Mitä tuo oli? Iina kysyi miehen istuessa ratin taakse.
     Saku kääntyi Iinan puoleen, laski kätensä tämän kasvoista ja suuteli pitkään ja perusteellisesti, ennen kuin irrotti otteensa ja katsoi Iinaa syvälle silmiin. - Kulta, sinä kyselet ihan liikaa.
      - Mitä sinä toivoit? Iina kysyi.
      - Ei sitä voi kertoa, näet sen jouluaattona. 


       
      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti