Luukku 13. Tähdistä kirkkain


Tähdistä kirkkain


      Ebba sulki puhelimen ja kääntyi. - Minut valittiin, Ebba halasi äitiään.
      - Ihan totta, onpa hienoa. Sinusta tulee kaunein Lucia, tähdistä kirkkain.
      Tuosta päivästä oli kulunut kuusi viikkoa. Sinä aikana Ebba oli opetellut kävelemään raskas kynttiläkruunu hiuksillaan, pitkässä puhtaanvalkeassa puvussa ja paksussa vaaleassa villakangas takissa. Kengät hän oli valinnut niiden käytännöllisyyden, ei kauneuden vuoksi. Päivästä tulisi pitkä ja portaita riittäisi.
      Juhlapäivän aamu valkeni talvisen sinisenä. Kiirehtiessään koululle, Ebba näki kuinka taivaanrantaan ilmestyi vaalean punaisia ja turkoosin sävyisiä raitoja, kuin joku olisi laveerannut ne suurella pensselillä.
      Lucian päivänä Ebban vierellä kulkevat tytöt Linda ja Maija, istuivat jo kampaajaoppilaiden tuoleissa. Heille kaikille tehtiin kauniit kampaukset ja hiuksille kiinnitettiin vihreät seppeleet, Ebban seppeleessä tulisi olemaan viisi aitoa kynttilää.  - Jännittää kauheasti, Ebba puuskahti tuoliin istuessaan.
      - Ketäpä ei jännittäisi, Maija hymyili.
      - Toivottavasti en kompuroi kirkon portaissa, Ebba sanoi. - Minne me menemme kirkosta?
      - Käkelän talolle, siellä on joulumyyjäiset, laulamme salissa ja siirrymme sen jälkeen raatihuoneelle.
      - Miten muistan tuon kaiken?
      - Minulla on ohjelma jossain, Linda sanoi ja kaivoi laukkuaan. Löydettyään paperin hän ojensi sen Ebballe.
      - Näitähän on kauhean monta? Ehdimmekö me kaikkiin näihin paikkoihin, luettuaan ohjelman Ebba ojensi paperin takaisin Lindalle.        - Pidä sinä tästä huoli, minä kadottaisin sen kuitenkin.
      Opiskelijoiden saatua heidän kampauksensa valmiiksi, kaksi tytöistä sai vihreät seppeleet hiuksilleen ja Ebban hiuksiin kiinnitettiin kynttilöin koristeltu kruunu.
      - Tuntuupa painavalta, Ebba hymyili peilin kautta tytölle, joka kiinnitti kruunun pinneillä ja kammoilla kampaukseen.
      - Niskasi joutuu lujille, tyttö hymyili ja sytytti kynttilät.
      - Pelottaa, kun ne palavat, enkä näe niitä. Toivottavasti niistä ei valu steariinia hiuksiini.
      - Kynttilät ovat parafiinia. Niiden sulava vaha, ei ole kuumaa kuin steariini.
      - Tuo lohdutti, Ebba hymyili ja nousi. Saatuaan päällystakin harteilleen, hän seurasi Maijaa ja Lindaa koulun pihalla odottaviin valkeisiin vaunuihin, joilla heitä kyydittäisiin, ensin torin ympäri ja sitten raatihuoneen kautta Tuomiokirkkoon.
      Ebba vilkutti ohikulkijoille ja hymyili niin että poskiin koski. Kevyt lumisade vaimensi liikenteen ääniä. - Toivottavasti kynttilät eivät sammu, Ebba sanoi heidän kääntyessään torin kulmalla. Ihmisiä oli kerääntynyt katujen varsille, ihailemaan kulkuetta ja vilkuttamaan Lucia neidolle.
      Kirkon pihassa ajuri auttoi tytöt yksi kerrallaan alas vaunuista ja kumarsi näyttävästi, ennen kuin nousi vaunun penkille ja ajoi pois.
      Kävellessään arvokkaasti kirkon käytävää, Ebba huomasi nuoren hauskan näköisen miehen, joka nousi seisomaan vanhempiensa vierellä. Isä ja poika olivat niin saman näköisiä, että näiden sukulaisuussuhde oli ilmiselvä.
      Ebba hymyili miehelle, tuntui hyvältä olla pukeutuneena Lucia neidoksi, aivan kun hän itse olisi ollut valon tuoja ja hänen arkinen persoonansa, olisi kadonnut yhden talvipäivän ajaksi.
      Jumalanpalveluksen jälkeen Ebba poistui ensimmäisenä kirkosta, mutta jäi odottamaan Maijan ja Lindan kanssa kirkon eteiseen, pieneen syvennykseen, kirkkoväen kulkiessa heidän ohitseen ulos. Lopuksi he kolme laskeutuivat kirkon portaita. Tuosta hetkestä kuvattu nauha näytettäisiin iltauutisissa.
      Noustessaan uudelleen vaunuihin, Ebba vilkutti ihmisille ja otti vastaan Lindan ojentaman glögimukin.
      Käkelän talo oli suuri keltainen puurakennus, 60-luvulla rakennettujen kerrostalojen välissä. Ebba laskeutui vaunuista ja nousi vanhan talon portaat pääovelle, kääntyi ja hymyili, odottaen että ihmiset kadulla saivat ikuistettua taianomaisen hetken.
      Sisällä talossa oli täysi hyörinä. Myyjäispöytiä oli seinänvierustat täynnä. Pöydät notkuivat jouluisista herkkuleivonnaisista. Ebba käveli huoneen läpi, suureen keltaiseen saliin. Hänen kirkossa näkemänsä nuorimies, seisoi salin laidalla, isänsä vierellä. Ebba ei uskaltanut katsoa miestä, vaikka tunsi tämän katseen kasvoillaan. Vasta heidän päästyään laulun loppuun, hän vilkaisi mieheen ja punastui kohdatessaan tämän lämpimän katseen.
      Laulettuaan Santa Lucian ja Ave Marian, kolmikko siirtyi salin takana olevaan siniseen huoneeseen. Ebba seisahtui hetkeksi kynnykselle, odottaen että Maija ja Linda astuivat hänen edellään huoneeseen.
      Ebba katseli huoneessa olevien kasvoja, ihmiset kurtistivat kulmiaan ja näyttivät järkyttyneiltä, sitten yksi naisista nosti kätensä ja osoitti Ebban päässä olevaa kruunua. - Tulipalo, nainen huusi ja sai huoneessa olevat ihmiset heräämään horroksesta.
      Ebba yritti nähdä heijastuksen ikkunasta, nähdäkseen mikä oli hullusti. Lopulta hän kääntyi katsomaan ovea. Pariovien yläreunaan oli viritetty joulunauhaa, joka rätisi ja paloi vauhdikkaasti. Pian tuli tarttui vanhaan tapettiin.
      Ihmiset ryntäsivät ulos huoneesta ja huusivat mennessään. Ebba jäi seisomaan hölmistyneenä paikoilleen, tietämättä mitä tehdä.
      Nuorimies ja tämän isä juoksivat huoneeseen, ottivat lattialta kirjavan räsymaton ja alkoivat tukahduttaa liekkejä, jotka levisivät nopeasti huoneen katon rajassa.
      - Ulos, nuorimies karjaisi Ebballe. - Mene ulos, mies tarttui Ebbaa olkapäistä ja käänsi tämän kohti ovia. - Juokse.
      Ebba juoksi ovelle, ohi ihmisten jotka keräsivät rahalippaitaan ensimmäisen huoneen pöydiltä, ennen kuin kiirehtivät kadulle.
      Ebba tunsi kenkänsä luistavan jäisellä portaalla ja mätkähti istualleen jalkakäytävälle. Kukaan kadulla seisovista ihmisistä ei ojentanut hänelle kättään auttaakseen, nämä katsoivat häntä paheksuen, kuin hän olisi tahallaan sytyttänyt tulipalon.
      Hän nousi ja irrotti kruunua pitävät pinnit ja kammat, kun ensimmäinen paloauto ehti paikalle. Miesten juostessa letkuja kantaen sisään Ebba huusi näiden perään. - Siellä on kaksi miestä.
      Pari minuuttia myöhemmin, nuorimies talutti yskivän isänsä ensihoitajien luo.
      - Saadaanko se sammumaan? Ebba kysyi, miehen vetäessä palomiehen asua ylleen.
      - En tiedä vielä, talo on vanha, saa nähdä.
      - Ainut vanha talo, koko korttelissa, Ebba tunsi itkun puristavan kurkkuaan.
      - Vahinkoja sattuu, mies totesi ja halasi Ebbaa. - Ei se ollut sinun vikasi, mies sanoi ja juoksi savun sekaan.
      Historiallinen talo kärsi pahoja vaurioita, mutta saataneen korjattua ennalleen. Iltauutissa sanottiin, uutisten lopuksi näytettiin kuvaa Ebbasta, laskeutumassa kirkonportaita. Ebba itki ruutua katsoessaan. - Tunnen itseni typeräksi, hän sanoi äidilleen nenää pyyhkien.
      - Vahinko se oli, se olisi voinut sattua kenelle tahansa.
      - Minä muistan elämäni hienoimman päivän vain katastrofina.
      - Höpön höpö, sinä olit kaunis kuin kiiltokuva, äiti halasi Ebbaa.         - Kunhan talo saadaan korjattua, unohdat pahan mielesi ja voit nauttia muistosta, että olet kerran saanut olla Lucia neito.
      Ovikellon soidessa Ebba vilkaisi äitiinsä. - Ei kai meille tule vieraita? Minähän pyysin perumaan juhlat.
      - En minä tiedä kuka siellä on, äiti sanoi ja astui ovelle.
      - Anteeksi, asuuko Lucia neito täällä? Mies kysyi ja vilkaisi äidin ohi eteiseen, jonne Ebba oli astunut.
      - Ai hei, Ebba hymyili, tuntiessaan nuoren palomiehen.
      - Hei, Aleksi Harju, mies ojensi kätensä ensin äidille ja sen jälkeen Ebballe. - Ajattelin että haluaisit tulla katsomaan, miten Käkelän talolle kävi.
      - Voiko sinne mennä? Ebba ihmetteli.
      - Kysyin luvan. On selvää mistä palo alkoi, joten mitään tutkimuksia sen osalta ei tarvitse tehdä.
      Ebba puki takin ylleen, veti saappaat jalkoihinsa ja pipon päähänsä ja seurasi miestä. Palopaikka oli vain parin korttelin päässä.
      Talo ei näyttänyt kärsineen paljoakaan, ulkoa päin katsoessa, vain pääoven yläreuna oli nokeentunut. Aleksin avatessa oven, Ebba astui miehen ohi sisään ja jäi odottamaan tämän sulkiessa oven.
       Aleksi sytytti suuren taskulampun ja tarttui Ebban käteen. - Ei tämä ihan toivottomalta näytä, mies sanoi pysähtyen siniseen kamariin. - Tämä seinä paloi pahiten, mutta muualla huoneessa tapettia jäi sen verran, että uusi voidaan tehdä vanhan mallin mukaan.
      - Kiitos että toit minut tänne, Ebba kuiskasi. - Pelkäsin talon kärsineen paljon enemmän.
      - Saimme palon hallintaan, heti sen syttyessä. Ensimmäiset minuutit ovat aina ratkaisevia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti