Luukku 14. Hyvää pikkujoulua

     

Hyvää pikkujoulua


      Kerrostalon kattohuoneisto oli koristeltu tyylikkään jouluiseksi. Pehmeitä taljoja oli aseteltu huolettomasti, suurelle U-muotoiselle sohvalle. Puheensorina kävi vilkkaan, joululaulujen säestäessä keskustelua.
      - Tervetuloa, asunnon omistaja Tuure toivotti ja ojensi glögilasit naisille. - Toittehan lahjat? Mies kysyi ja nähtyään paketit, osoitti olohuoneen keskellä olevaa matalaa valkeaa pöytää. - Sinne vain, toisten pakettien sekaan.
      - En kyllä ymmärrä, miksi lahjan piti olla kamala? Mirva kuiskasi Aamulle.
      - Kamala ja mielellään sellainen, ettei lahjan saaja voi sitä heti hävittää.
      - Lahjan saa siis vaihtaa kerran?
      - Vain lahjaan, jota ei vielä ole vaihdettu. Juttu selviää, kunhan pääsemme sinne asti iltaa.
      - Toivottavasti saan konvehtirasian, Mirva hymyili ja laski pakettinsa pöydälle.
Hän huomasi miehen heti huoneeseen astuessaan. Tämä seisoi selin ja keskusteli pariskunnan kanssa. Mirva vilkaisi ympärilleen ja etsi katseellaan naista, joka sopisi tuon tumman hurmurin vierelle.
      - Nyt jos saan pyytää? Samin avovaimo Liina astui olohuoneen keskelle. - Pöytä on katettu.
      Mirva seurasi muita juhlijoita ruokailuhuoneeseen. Pitkä pöytä oli peitetty valkealla liinalla. Pöydälle oli koottu jouluisia asetelmia, vuoroin suurten tarjotinten kanssa, joissa oli herkullisen näköisiä suupaloja.
      Paikkakortteina oli suloisesti koristeltuja pipareita, sellofaaniin käärittynä. Mirva löysi paikkansa, mutta pettyi hiukan Aamun istuessa monen ihmisen päässä.
      - Hei, eipä olla nähtykään, mies sanoi ja istui Mirvan viereen.
      - Sami, Mirva hymyili. - Ajattelinkin että se olit sinä, onpa kiva nähdä, pelkäsin etten tunne täällä Aamun lisäksi ketään.
      - Löysitkö hyvän lahjan?
      - En tiedä, en oikein ymmärtänyt lahjaideaa, mutta ehkä se avautuu kun lahjat avataan.
      - Aivan varmasti. 
      Illallinen oli herkullinen ja keskustelu kävi pöydän ympärillä vilkkaana ja vaivattomasti. Mirva huomasi pitävänsä ihmisistä, jotka olivat kokoontuneet jouluisen pöydän ääreen. Jälkiruokana tarjottiin glögijuustokakkua.
       - Pakko päästä vilvoittelemaan, söin aivan liikaa, Mirva nauroi Samin noustessa pöydästä.
       - Oletko käynyt kattoterassilla?
       - Onko täällä sellainen? Mirva vilkaisi olohuoneeseen, hän oli luullut oven johtavan tavalliselle parvekkeelle.
       Sami poimi kaksi glögilasia ja vinkkasi Mirvan mukaansa astuessaan ovelle. Terassilla oli muutamia juhlijoita, osa vieraista alkoi päihtyä ja puheensorina kävi iloisen isoääniseksi. Terassin kaidetta kiersivät jouluvalot ja suuressa muovikuusessa valot välkkyivät, sisältä kuuluvan musiikin tahtiin.
      - Aika hieno, Mirva huokaisi katsellessaan kaupungin jouluvalaistusta, korkealta kattojen yläpuolelta.
      - Eikö vain, mies kietoi kätensä Mirvan vyötärön ympärille. - Eikö ole outoa, ettemme koskaan seurustelleet?
      - Omalla tavallaan kyllä. Kun minä olin sinkku, sinä olit suhteessa ja toisin päin.
      - Entä jos kokeiltaisiin?
      - Seurusteluako? Mirva kääntyi miehen puoleen. - Oletko tosissasi?
      - Miksi ei? Sami kysyi ja kumartui lähemmäksi.
      - Sisälle sieltä, Tuure huusi ovelta.  - On aika jakaa lahjat.
      - Miksi tämä ei tunnu kivalta? Mirva nauroi, istuessaan Samin viereen sohvalle. Hän puristi hermostuneena miehen kättä, kuin turvaa hakeakseen.
      - Ensin arvotaan, kuka saa avata ensimmäisen paketin, Liina sanoi ja heilutti punaista tupsulakkia. - Kuka toimii onnettarena?
      - Minä voin, Aamu sanoi ja työnsi kätensä lakkiin, poimi ensimmäisen piparin ja virnisti. - Saan aloittaa aivan itse. 
      Paketeista paljastui outoja lahjoja. Aamun avaamassa paketissa oli ruma omatekoinen valokuvakehys, seuraavasta paketista tuli kilo sitruunoita. Yhdessä paketeista oli rengasmuroja, joiden kehuttiin olevan donitsin siemeniä. Tuure oli paketoinut lahjaksi mukin, jossa oli miehen itsensä kuva ja teksti. Rakastan Tuurea.
      Leikki jatkui myöhään yöhön, jokaisen vaihtaessa lahjansa parempaan. Mirva sai toiseksi viimeisen vuoron. Paketti rapisi oudosti. Saatuaan päällimmäisen paperin auki, Mirva tuijotti sataa nippusidettä, jotka oli kiristetty paketin ympärille. Nippusiteiden välistä oli lyöty reikiä paperin lävitse. - Millä minä nämä saan auki? hän ihmetteli laskien paketin pöydälle.
      - Etsin jostain aseen, Tuure sanoi ja katosi eteiseen.
      Saatuaan mattopuukon, Mirva alkoi avata paketin ympärillä olevia muovisia nippusiteitä, yksi kerrallaan. Sami keräsi irrotetut nippusiteet.
      - Mitä ihmettä täällä on? Mirva kysyi viimeisen nippusiteen katkaistuaan.
      - Älä ravista, Aamu kirkaisi Mirvan nostaessa pakettia.
      Revittyään viimeisen rei´itetyn paperikerroksen, Mirva tuijotti kädessään olevaa muovirasiaa, jonka kannessa oli myös reikiä. Rasian sisällä oli pieni jyrsijä ja rasian kylkeen oli teipattu viesti. 
Hei, olen Masa, synnyin neljä viikkoa sitten, elän vain kolme vuotta, joten en vaivaa sinua pitkään. Mutta vaikka elän vain hetken, haluaisin tuoda iloa elämääsi, jos sinä vastalahjana tarjoat hiukan purtavaa, raikasta vettä ja rakastavan kodin.  
      Mirva katsoi muita pöydän ympärillä olevia ja hymyili. - En vaihda tätä, mutta vielä on yksi paketti jäljellä, joten Masa, vielä en voi luvata meille yhteistä tulevaisuutta.
      Loppujen lopuksi Masa jäi Mirvalle, eikä hän ollut asiasta pahoillaan. Hän ei ehkä olisi koskaan tullut ostaneeksi itselleen jyrsijää, mutta nyt seuratessaan pikku Masan touhuja, hän saattoi hyvin kuvitella tämän juoksevan juoksupyörässä, hänen olohuoneessaan.
      - Entä minä? Sami kysyi pari tuntia myöhemmin, Mirvan hakeutuessa naulakon luo.
      - Mitä sinusta?
      - Onko meillä yhteistä tulevaisuutta? Mies kosketti Mirvan poskea melkein arasti.
      Mirva katsoi mieheen ja kohtasi tämän vakavan kysyvän katseen. - Ensin pitää löytää koti Masalle, en haluaisi pitää sitä tässä pikku rasiassa, yhtään pidempään, kuin on pakko.
      - Siinä voin auttaa, Sami sanoi, veti takin harteilleen ja astui Mirvan perässä rappukäytävään.
      - Niinkö?
      - Pikkusiskolla oli noita joskus, luulen että äidin varastosta voisi löytyä sopiva häkki.
      - Ihanko totta, jo tänä yönä? 
      Samin äiti asui kilometrin päässä rivitalossa, mies ei soittanut äitinsä ovikelloa, kello kolme yöllä, vaan kokeili varaston ovenpäällä olevan laudan yläpintaa. - Jotkut asiat eivät muutu, mies virnisti löytäessään avaimen.
      Häkki oli juuri sopiva gerbiilille, siinä oli pieni metallinen juoksupyörä, vesipullo roikkui häkin kyljessä ja pieni muovinen mökki kolisi muovisessa pohjalaatikossa. - Tuohan on täydellinen, Mirva hymyili, miehen nostettua häkin esiin. - Eikö vain Masa? Mirva nosti muovilaatikkoa, jotta Masakin saattoi tutkia tulevaa kotiaan.
      - Tähän tarvitaan vielä muhia.
      - Mistä me niitä?
      - Tiedän paikan tässä lähellä, Sami sanoi ja tarttui Mirvan käteen.
      Heidän päästyään lämpölaitokselle, Mirva pudisti päätään. - Täällä on varmasti valvontakamerat.
      - Olkoon, he näkevät että meillä on häkki ja ymmärtävät, ettemme suunnittele attentaattia, Sami nauroi ja kulki suuren muha-auman reunalle ja kauhoi katoksen alla kuivunutta muhaa häkin pohjalle. 
      Kotiin päästyään Mirva pesi häkin ja vesipullon ja lukitsi rautaverkon alaosan muovikaukaloon.
      - On ehkä parempi, että panet sen koko laatikon häkkiin, Sami sanoi, Mirvan avatessa häkin kannen. - Masa on pitänyt sitä kotinaan jo hetken.
      - Olet oikeassa, Mirva laski laatikon häkkiin, avasi sen ja sulki häkin kannen. - Tervetuloa uuteen kotiin, pikkukaveri.
      - Se näyttää viihtyvän hyvin.
      - Tervetuloa, Mirva tarttui Samin käteen ja suukotti miestä. - Joko olisi aika mennä nukkumaan? Hän kysyi, vetäen miehen perässään jouluvaloin koristeltuun makuuhuoneeseen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti