Luukku 15. On hanget korkeat

On hanget korkeat


      Mökin katto pilkisti korkeiden kinosten takaa. Puiden oksat olivat peittyneet raskaan tykkylumen alle. Teemu pysäköi auton mökin pihaan, nousi ja venytteli pitkiä raajojaan, pitkän ajomatkan jälkeen. Eevi etsi takapenkiltä takin ja pipon, ennen kuin nousi autosta.
      - Mitä järkeä tulla näin kauas? Eevi sanoi ärtyneenä. Tuntien ajomatka pelkkää radiota kuunnellen, liki mykän miehen vierellä, oli kiristänyt hänen hermonsa äärimmilleen.
      - Tämä on hieno paikka, odota vain kun aamulla näet maiseman, olet taatusti samaa mieltä, Teemu hymyili hyväntuulisena ja harppoi mökin kuistille. - Tule katsomaan, tämä näyttää tosi hyvältä, mies huusi oven avattuaan.
      Vastahakoisesti Eevi seurasi miestä, mökin ovella hän pysähtyi hetkeksi, pieni tuulikaappi oli ahdas ja sinne oli tungettu siivouskomeron lisäksi vaatekuivuri. Teemun astuessa tupaan, Eevi seurasi miestä ja jäi seisomaan ovensuuhun. - Ihan tavallinen mökki, Eevi tuhahti.
      Kulunut vuosia vanha sohva, kymmenen vuotta aiemmin uusittu keittiö, pienet ruutuikkunat ja ruudullinen liina, männyn keltaisella pirttipöydällä. Eevin mielestä mökissä ei ollut mitään hienoa tai upeaa.
      Kurkatessaan kahteen makuuhuoneeseen, hän tunsi alkavaa pakokauhua. Huoneet olivat pikkiriikkisiä, niihin mahtui juuri ja juuri parisänky, eikä mitään muuta. Ei yöpöytiä, ei vaatekaappeja, vain pelkät sängyt.
      - Mistähän sinä löysit näin hienon mökin? Eevi sanoi hyisesti ja kääntyi mieheen.
      Toki mies oli edelleen komea, pitkä ja hoikka, lihaksikas hyvällä tavalla. Teemun hiukset olivat tuuhean mustat ja harmaiden silmien ilme oli harvoin vakava.
      Yleensä Eevi näki miehen vain nukkumassa, jos sattui itse heräämään keskellä yötä. Teemu tuli töistä niin myöhään, että Eevi oli jo ehtinyt nukahtaa, ja lähti aamulla lenkille tai salille niin aikaisin, ettei Eevi nähnyt syytä nousta yhteiselle aamupalalle, tunteja ennen kuin hänen oma puhelimensa hälytti herätystä.
      Tilanne oli jatkunut jo pari vuotta. Siitä kun mies sai viimeisimmän ylennyksen. Työ oli aina merkinnyt Teemulle paljon, mutta viimeiset kaksi vuotta, Eevi oli tuntenut olevansa vain huonekalu, hienossa talossa, jossa mies kävi nukkumassa.
      Eevi oli halunnut jo perheen, vähintään kolme lasta, ehkä viisi, mutta hänen kertoessaan toiveensa miehelle, tämä oli nauranut ja lyönyt asian leikiksi. Vähitellen Eevi oli saanut tarpeekseen. Edellisellä viikolla hän oli tulostanut avioeropaperit ja nostanut ne keittiön pöydälle, jotta mies löytäisi ne töistä tullessaan.
      Teemu olin nähnyt paperit, säikähtänyt ja tässä oli tulos, Eevi mietti. Hän seisoi 800 km päässä kotoa, vanhassa tunturimökissä, joka oli elänyt villiä nuoruuttaan 80- luvulla. Jos Eevi ei olisi ollut niin väsynyt kuin oli, hän olisi poiminut miehen pöydälle nostamat auton avaimet, istunut autoon ja ajanut kotiin.
      - Otan tämän huoneen, Eevi sanoi jättäen makuuhuoneen oven auki, siksi aikaa, että kantoi matkalaukkunsa sisään.
      - Emmekö voisi nukkua samassa huoneessa? Teemu kysyi.
      - Emme ole nukkuneet vuoteen samassa huoneessa, miksi tekisimme poikkeuksen nyt?
      - Kotona en halua herättää sinua.
      - En enää edes tunne sinua, Eevi sanoi ja nosti matkalaukun vuoteelle.
      - Nyt meillä on kaksi viikkoa aikaa tutustua, Teemu hymyili, astui Eevin taakse ja kietoi kätensä naisen olkapäiden ympäri.
      - Minä en aio jäädä tänne viikoiksi, jos kuvittelit noin, et sinäkään enää tunne minua.
      - Kulta, en minä halua erota.
      Eevi irrotti miehen kädet ympäriltään ja astui pois tämän läheltä, takaisin tupaan. - En minäkään uskonut haluavani, mutta luulen että minun on helpompi yksin. Mihin laitoit ruokakassit?
      - Minä voin laittaa iltapalan, mies sanoi ja haki autosta kaksi muovikassia.
      Eevi sijasi vuoteensa, sulki oven ja käpertyi peitteelle, silmänsä sulkien. Mikä oli saanut hänet suostumaan matkaan?
      Hän oli kuvitellut miehen varanneen hulppean hotellihuoneen, kuten tällä oli tapana. Suositusta hotellista, jossa oli ihmisiä kuin muurahaisia, tai vähintään hienon mökin laskettelurinteen juurelta, jossa musiikki pauhasi pitkälle yöhön.
      Teemu piti laskettelusta, laudalla, Eevi laski suksilla ja mieluiten loivia rinteitä, joten edes rinteessä ollessaan heidän tiensä eivät ristenneet.
      Tällä kertaa Teemu oli yllättänyt. Viimeiset katuvalot Eevi oli nähnyt kilometrejä ennen mökille tuloa, lähin taajama oli ohitettu tuntia ennen perille pääsyä. Hän ei halunnut olla näin eristyksissä, kaksin miehensä kanssa. Ajatus tämän kohtaamisesta pienen pirtinpöydän ääressä ahdisti ja pelotti, eikä Eevi tiennyt mikä tilanteessa sai hänen olonsa niin kurjaksi ja kummalliseksi.
      - Herätys Ruusunen, Teemu sanoi ja kosketti Eevin olkaa. - Tule iltapalalle.
      - En jaksa, syön aamulla, Eevi sanoi avaamatta silmiään.
      - Kulta, Teemu istui vuoteen laidalle. Eevi tunsi miehen painon patjalla ja siirtyi vaistomaisesti etäämmäs.
      - Pelkäätkö sinä minua? Mies kuiskasi.
      - Haluan nukkua, Eevi sanoi ja tunsi ahdistuksen nostavan kyyneleet silmiin. Miksi Teemu ei vain jättänyt häntä rauhaan. Miehen läheisyys tuntui melkein pahemmalta, kuin edellisten viikkojen yksinäisyys.
      Teemu silitti Eevin olkapäätä ja niskaa, hieroi kevyesti tämän harteita ja sai naisen jäykistymään kosketuksensa alla. - Mikä sinun on? Teemu kysyi.
      Eevi nousi, mies ei jättäisi häntä rauhaan ja vaakatasossa hän tunsi itsensä inhottavan avuttomaksi. - Hyvä on, mennään iltapalalle, Eevi sanoi ja astui tupaan.
      Pöytä oli katettu kauniisti, Teemu oli tehnyt lämpimiä leipiä, kaatanut punaviiniä kahteen lasiin ja sytyttänyt kynttilöitä pöytään. Eevi istui pöytään ja maistoi leivän reunaa.
      - Mikä sinun on? Teemu kysyi istuessaan vastapäätä.
      - Älä jaksa, et ole kiinnostunut minun voinnistani, sinua huolettaa vain kauniin kiiltokuvan rikkoutuminen.
      - En minä halua erota.
      - Luuletko etten sitä tietäisi? Sillä nyt vain ei ole tällä kertaa merkitystä, mitä sinä haluat.
      - Olen toinen osapuoli tässä avioliitossa, kai minulla on oikeus sanoa mielipiteeni?
      - Sinulla olisi ollut aikaa sanoa mielipiteesi, vaikka joka ilta. Mutta koska et käyttänyt äänivaltaasi, tein päätöksen. Uskon että se on hyväksi meille molemmille.
      - Siitä lapsiasiastako tämä nyt johtuu? Haluatko sinä tosiaan lapsen nyt heti? Entä jos et tule heti raskaaksi?
      - Totta, tuskin tulen raskaaksi, jos jatkan kanssasi. Neitseellistä raskautta kun ei ole tapahtunut pariin tuhanteen vuoteen. En usko että raskaaksi tuloon riittää, että nukkuu saman katon alla.
      - Minä ajattelin, että kun työni...
      - Sinä ajattelet vain työtäsi, Eevi nauroi katkerasti. - Minä haluan elämääni muutakin sisältöä.
      - Entä jos suostun tähän lapsiasiaan, jatkatko avioliittoa?
      - Älä ole typerä. Ei kyse ole vain lapsesta, tämä avioliitto on täysi fiasko, Eevi sanoi, nousi pöydästä ja puki takin ylleen. Saatuaan kengät jalkaansa ja pipon päähänsä hän astui ulos. Pelkkä miehen läheisyys tuntui imevän kaikki voimat.
      Käveltyään suurten kinosten reunustamaa tietä muutaman kymmenen metriä, niin että mökistä hohtavat valot himmenivät, Eevi nosti katseensa tummalle taivaalle ja huokaisi. Tähtiä oli tuhansittain, linnunrata erottui vaaleana kaistaleena taivaan kannessa.
      Eevi ei huomannut itkevänsä, ennen kuin kyyneleet valuivat kylmenneille poskille. Hän pyyhkäisi ne sivuun ja terästi katsettaan, yrittäen tunnistaa lapsuudessa oppimiaan tähtikuvioita.
      Mihin kaikki rakkaus oli kadonnut, sitä Eevi ei tiennyt. Paha olo oli kasvanut pitkin vuotta. Kesällä asian saattoi unohtaa hetkittäin, kun pysähtyi terassille parille siiderille työkavereiden kanssa. Syksyn myötä päätös avioerosta oli vahvistunut.
      Naimisiin mennessään hän oli ollut itsevarma, hauska ja huumorintajuinen, nyt hän tunsi olevansa enää varjo entisestään. Se ettei Teemu ollut kuukausiin osoittanut mielenkiintoa, söi itsetuntoa kuin rotta leivänkannikkaa. Mitä pidempään tilanne jatkui, sitä surkeammaksi Eevi olonsa tunsi.
      Hetken mielijohteesta Eevi kiipesi kinoksen yli pehmeälle hangelle, veti takinhupun piponsa päälle, levitti kätensä ja kaatui hankeen. Lumipölyn laskeuduttua, Eevi kuivasi kasvonsa ja tuijotti tähtiä. Siitä oli kauan, kun hän tunsi hengittäneensä yhtä vapaasti. Tehtyään viimein päätöksen, tuntui kuin köydet jotka olivat puristaneet keuhkoja jo pitkään, olisivat viimein kadonneet.
     - Eevi missä sinä olet? Teemu huusi.
      Mies käveli tietä, etsien Eevin kenkien jättämiä jälkiä. - Älä ole typerä, Teemu huusi. - Palellutat itsesi, tule sisään.
      Miehen ääni kuului lähempää, tämä nousi kinoksen päälle ja katsoi hangessa makaavaa naista. - Et sinä ole typerä, mies sanoi ja istui Eevin viereen hankeen. - Minä olen ollut typerä.
      - Sentään huomasit, Eevi kuiskasi.
      - Itketkö sinä? Et sinä halua erota.
      - En enää tiedä muuta keinoa, jolla muuttaa elämä siedettäväksi.
      - Entä jos et muuttaisi mitään?
      - En voi jatkaa enää näin, Eevi sanoi. Viimeinkin hän tunsi itsensä vahvaksi, ei enää vain vihaiseksi ja katkeraksi.
      - Ymmärrän. Haluat lapsia, perheen ja miehen joka on kotona.
      - Juurikin noin. En voi vaatia sinulta tuota mitään, sinun elämäsi on sinun.
      - Entä jos sanon, että haluan samoja asioita?
      - Luulen että valehtelet itsellesi, säilyttääksesi avioliittosi.
      - Onko mitään, millä voisin vakuuttaa, että haluan tuon kaiken?
      Eevi nousi istumaan, katsoi mieheen ja pudisti päätään. - En usko, kaikki on mennyt vikaan liian kauan.
      - Entä jos antaisit minulle hiukan aikaa, jotta voin todistaa sanani?
      - Ja jatkaisin tätä avioliiton irvikuvaa vuoden tai kaksi?
      - Olet tehnyt päätöksesi.
      Eevi nousi jaloilleen, kiipesi kinoksen päältä takaisin tielle ja puhdisti vaatteensa lumesta. - En ole nähnyt koskaan näin paljon tähtiä, Eevi sanoi ja palasi mökille.
      - Laitoin saunan lämpiämään, Teemu sanoi palatessaan sisään.

      Istuessaan pimeässä lauteilla, Eevi katseli öistä metsänreunaa, jota ikkunoista tuleva valokiila valaisi. Teemun astuessa pesuhuoneeseen, Eevi heitti löylyä ja nautti höyrystä, joka täytti huoneen. Mies ei kysynyt lupaa saunaan astuessaan, istui vain toiseen päähän lauteita ja nojasi päänsä tummaan seinään.
      Istuttuaan pitkään pimeässä, Teemu viimein avasi silmänsä. - Toin kuohuviiniä, jos maistuu, mies sanoi ja astui pesuhuoneeseen, palaten kahden lasin kanssa.
      - Meille, mies sanoi ja kohotti lasinsa.
      Eevi ei sanonut mitään, maistoi lasistaan, laski sen lauteelle ja heittäen lisää vettä kiukaalle.
      Illalla käpertyessään vuoteeseen, Eevi tunsi itsensä yksinäisemmäksi, kuin niinä iltoina, joina odotti miestä töistä kotiin. Hiukan ennen kuin nukahti, Eevi tunsi miehen asettuvan viereensä, varovasti, ettei herättäisi. Eevi ei avannut silmiään, vaan painautui lähemmäksi miestä ja tunsi, kuinka tämä kietoi kätensä hänen ympärilleen.
      Aamulla Eevi tunsi nukkuneensa sikeämmin kuin kuukausiin, aamulla herätessään hän kohtasi miehen harmaan katseen ja seurasi, kuinka tämä siirtyi lähemmäs, painoi huulensa liki arasti Eevin huulille. Suudelma oli herkkä, miehen kädet tiesivät, mitä tekivät, mutta kysyivät lupaa, jokaiselle liikkeelle.
      Eevi katsoi miestä, kuin vierasta, sillä vieraaksi tämä oli kuukausien myötä tullut. Mutta toisin kuin Eevin tuntema aviomies, tämä vieras ei ollut välinpitämätön, eikä kiireinen. Tällä miehellä oli lämmin katse silmissään ja miehestä paistoi halu, vierellä lepäävään naiseen.
      Tuona aamuna Eevi tutustui mieheensä uudelleen. Auringon kivutessa vaivoin taivaanrannan korkeudelle, ennen kuin se lähti laskeutumaan alas. Eevi nousi vuoteesta vain pari kertaa päivän aikana. Teemu piti huolen kaikesta. Siitä että takassa paloi tuli ja siitä että nukahdettuaan, Eevi heräsi herkullisen lihapadan tuoksuun ja siitä ettei Eevi tuntenut missään kohtaa oloaan vähääkään surkeaksi.
      - Voisin tottua tähän, Eevi haukotteli ja venytteli nautinnollisesti illan kääntyessä yöhön. He olivat nukkuneet, herätessään rakastelleet ja nukahtaneet uudelleen.
      - Tätä ihanuutta kestää vain hetken, Teemu hymyili.
      - Niin, kaksi viikkoa ja palaat töihin, Eevin ääni kiristyi.
      - Osapuilleen yhdeksän kuukautta, ehkä hiukan pidempään, sen jälkeen alkaa vaipparumba, eikä aikaa kahdenkeskiselle kuhertelulle paljoa jää, Teemu suuteli Eevin nenänpäätä. - Mutta lupaan kyllä jäädä isyyslomalle ja perheellisenä työpäiviä pitää tietysti lyhentää.
      - Aika näyttää, mutta ensimmäiset yhdeksän kuukautta voisit jatkaa samaan tapaan, Eevi sanoi ja käpertyi miehen kainaloon. - Minulla on nälkä, oliko niitä klementiinejä vielä ja voisin ottaa lasin viiniä.
      Teemu nauroi ja nousi, - Ihan mitä vaimokulta haluaa, kaikkea löytyy ja jollei löydy, kipaisen lähikaupassa.
      - Älä sentään, en halua olla sinusta erossa niin kauaa, Eevi kuiskasi, kietoi peiton ympärilleen ja seurasi miestä tupaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti