Luukku 18

Joulu tulla saa


      Enni keri makuupussin rullalle ja sitoi sen rinkan päälle. Huoneisto oli tyhjä, hän tunsi kuinka menneiden vuosien tuoksu haalistui, tavaroiden kadottua.
      Viisi vuotta sitten, hän oli tullut mummin avuksi, tämän halvaantuessa toisen kerran. Enni oli ollut lukion viimeisellä. Mummin päästyä sairaalasta, hän oli muuttanut tämän luo ja opetellut omaishoitajan arkea.
      Nyt mummi oli poissa. Hautajaisista oli kolme viikkoa. Vähitellen Enni lakkasi odottamasta, että mummi sanoisi jotain. Ääni kuului elävänä muistoissa ja hän näki vielä mielessään, kuinka vanhus kulki rollaattorin kanssa asunnossa ja puheli joko itsekseen tai Ennille.
      Hautajaisten jälkeen omaiset olivat ottaneet ne muistoesineet, jotka tahtoivat säilyttää. Jäljelle jäänyt irtaimisto oli myyty huutokauppiaalle. Enni oli ottanut mummin vanhan vedettävän herätyskellon, kirjoituskoneen ja mummin ja papan vihkiraamatun.
      Asunto oli annettu välitystoimistolle myyntiin ja ensimmäiset asunnon katsojat tulisivat myöhemmin iltapäivällä.
      Enni laski avaimen keittiötasolle, katsoi vielä kerran, että huoneet olivat tyhjät, tuuletusluukut kiinni ja valot sammutettu, ennen kuin astui ulos joulukuiseen aamuun.
      Rinkka selässä Enni käveli terveyskeskuksen ohi, pyörätielle. Matka ei ollut pitkä, mutta jalkaisin se vei pari tuntia. Mummi oli testamentannut taajaman ulkopuolella olevan mökkinsä hänelle, kiitoksena kuluneista vuosista.
      Tontin kulmalla kanneton postilaatikko tervehti naristen, Ennin kurkistaessa sen sisään. Laatikko oli täynnä kuusiaidasta varisseita neulasia ja syksyllä pudonneita lehtiä. Mökin kuistilla hän pudotti rinkan selästään ja etsi taskusta avaimen, joka sopi ruosteiseen lukkoon.
      Mökki tuoksui asumattomalle, pöydällä oli liina ja pölyinen kahvikuppi, aivan kuin mummi olisi vain muutama päivä sitten lähtenyt mökistä. Ikkunoissa kevyet kesäverhot olivat hapristuneet reikäisen harmaiksi.
      Kuullessaan askeleita Enni kääntyi avoimelle ovelle ja kohtasi pitkän tumman miehen tutkivan katseen. - Hei, olen Vertti tuosta naapurista. Huomasin liikettä täällä.
      - Enni, hei. Perin mökin ja pihamaan, joten ihan luvalla täällä.
      - Ajattelin vain tulla tarkistamaan, näistä vanhoista mökeistä varastetaan irtaimistoa, myyvät antiikkina.
      - Kiitos huolenpidosta. Ei täällä kyllä taida olla mitään antiikiksi kelpaavaa.
      - Onhan tämä päässyt melko huonoon kuntoon.
      - Kunhan saan siivottua ja hävittyä enimmät hiiren raadot tästä tulee varmasti oikein soma. Jouluksi ehdin hyvin saada kaiken valmiiksi.
      - Siellä voi olla aika monta naakanpesää piipussa, mies sanoi seuratessaan kuinka Enni ruttasi paperia hellan pesään. - Et kai sinä tosissasi aio tulta laittaa?
      - Rohkea rokan syö, Enni sanoi ja nykäisi hellan pellissä roikkuvaa narua. - Tämä taitaa olla juuttunut.
      - Anna kun minä, mies sanoi, astui Ennin taakse, juuri kun tämän kiskoma naru antoi periksi ja katkesi.
      Enni horjahti miestä vasten. - Oho, anteeksi, Enni sanoi ja tuijotti käteen jäänyttä narua.
      Vertti tarttui peltiin ja nykäisi, saaden pienen nokipilven tuprahtamaan piipun kyljestä. - Noin.
      Enni sytytti paperinpalan ja seurasi kuinka savua alkoi tupruta luukusta ja hellan levyssä olevista rakosista. - Ei se taida alkaa vetämään, Enni nauroi ja yski, seuratessaan miestä ulos. Pikku tupa alkoi täyttyä valkoisesta savusta ja sitä tuprusi ulos avoimesta ovesta.
      - Piippu pitää nuohota, minulla on numero jossain, Vertti sanoi ja näppäili puhelintaan. Lupaa kysymättä mies kääntyi kannoillaan, nuohoojan vastattua.
      - Ei ehdi, ennen huomista, mies totesi palatessaan pihatieltä.
      - Onpa harmi, toimiikohan saunan piippu, jos nukkuisin siellä ensimmäisen yön.
      - Älä ole hölmö, voit yöpyä vierashuoneessa. Katsotaan huomenna nuohoojan kanssa, jos saadaan tupa lämpimäksi.
       Enni vilkaisi miestä, tämä ei näyttänyt kovin pelottavalta. - Ehkä minä voisin, Enni aloitti ja oli tarttumassa rinkkaan, miehen nostaessa sen omalle olallaan. Lukittuaan oven, Enni seurasi miestä pientä polkua tielle.
      Keltainen rintamamiestalo seisoi korkeimmalla kohtaa tonttia. Pihassa oli valoin koristeltu kuusi ja suuri risunenäinen lumiukko.
      Kengät kopistettuaan, Enni varautui kohtaamaan miehen vaimon ja lapset, mutta sisältä huokui vastaan vain hiljaisuus.
      - Peremmälle vain, voit jättää kengät siihen, Vertti selitti, riisui takkinsa naulakkoon ja nakkasi pipon hyllylle. - Ruoka on uunissa, toivottavasti et ehtinyt syödä?
      - En, Enni empi ja katsoi vanhan piirongin päällä olevia kuvia lapsista. Hääkuvaa ei kuvien joukossa näkynyt.
      - Lapseni, mies sanoi ja astui Ennin taakse, niin lähelle, että tämä tunsi miehestä huokuvan lämmön. - Taika ja Kalle, ovat tämän viikonlopun äidillään. Yleensä he ovat täällä viikonloput ja loma-ajat.
      - Aivan, Enni sanoi ja kääntyi.
      Vertti seisoi vain puolen askelen päässä, tämän katse oli tumma ja tutkimaton. Enni tunsi poskiaan kuumottavan ja hymyili. - Näen heidät siis pian?
      - Aivan varmasti, käymme luistelemassa tontillasi, mies palasi asialinjalle. - Koivujen takana on vanha savimonttu, se on sopiva harjoittelukenttä. Kai voimme käydä siellä jatkossakin?
      - Toki, sehän on aivan tonttien rajalla. Pyydystin lapsena sammakoita montusta.
      Aterian jälkeen Vertti pyysi Ennin sohvalle, nosti kätensä sohvan selkänojalle ja kosketti naisen olkaa. - Ilmeisesti kuviossa ei ole poikaystävää?
      - Ei.
      - En saa millään päähäni, mikä on syy, ettei ole?
      Enni kääntyi katsomaan miestä, kysymys oli hiukan loukkaava, mutta miehen kasvoilla oli vain kiinnostusta.
      - En ole miettinyt, ehkä se, että asuin mummin kanssa, olin omaishoitaja.
      - Arvokasta työtä, muttei kovin romanttinen ympäristö?
      - En voinut luvata päivää, jolloin tehtävä tulisi täytettyä ja voisin muuttaa saman katon alle.
      - Harkitsitko edes, että muuttaisit?
      - En halunnut ajatella asiaa.
      - Entä nyt?
      - Mitä nyt? Enni nauroi ja katsoi miestä.
      Vertin käsi kiertyi Ennin niskaan ja veti tätä kiireettömästi kohti miehen huulia. Seuraavien minuuttien aikana, kumpikaan ei sanonut sanakaan.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti