Luukku 22


Siitä tuntee joulun

      Senja seurasi tuvan ikkunasta, kuinka mies jätti tumman suuren tila-autonsa keskelle pihaa ja liukasteli pikkukengillä kohti ovea. Mies melkein liukastui ja sai Senjan vetämään henkeä. Piha pitäisi hiekoittaa, ennen kuin joku satuttaisi itsensä. Mutta se saisi odottaa vuoden vaihteen yli, tili näytti tyhjää, kuten niin usein, puolen kuun kohdalla.
      Mies seisoi portailla hetken, kai ovikelloa etsien, Senja ajatteli astuessaan pieneen eteiseen.
      - Hyvää päivää, Senja hymyili.
      - Onko tämä löytöeläintalo?
      - On, Senja, hän esitteli itsensä, - Oletko löytänyt irtokoiran tai kissan?
      Toivoen että mies ei olisi löytänyt kovin suurta koiraa, tämä päästi miehen ohitseen sisään. Suuret koirat söivät valtavia annoksia, varsinkin jos olivat olleet muutaman päivän nälässä.
      - Ville, mies kätteli ja jatkoi, - En sentään, tyttäreni sanoi etten saa hankkia kallista rotukoiraa, vaan minun pitää löytää sekarotuinen. Onko teillä sellaisia?
      - Meillä on pelkästään sekarotuisia, Senja hymyili. - Ihmiset pitävät kalliista eläimistään parempaa huolta, kuin näistä vahinkolapsista.
      - Minä en koirista tiedä, mutta tyttö väitti että rotukoirilla on jalostuksesta johtuvia ongelmia.
      - Joillain roduilla on. Suosituimpia rotuja tehtaillaan hiukan liikaa, liian pienestä populaatiosta.
      Mies astui tupaan ja mietti hetken, minne nousta, koiranpentujen syöksyessä kiinni farkkujen lahkeisiin. Kissat pysyivät uuninpankolla, ne eivät joka kävijän vuoksi viitsineet lattian rajaan vaivautua.
      - Millaista koiraa suosittelisit?
      - Koira on ensimmäinen perheessä?
      - Juurikin niin, tyttö täyttää seitsemän.
      - Otathan huomioon ettei tuon ikäinen lapsi kykene yksin huolehtimaan eläimestä?
      - Pitää olla niin pieni koira, että tyttö voi ulkoiluttaa koiran.
      - Toki, mutta jos otatte pennun, se ei välttämättä ole täysin sisäsiisti.
      - Hitto, sitten en ota pentua, mies poimi lahjettaan repivän ruskean karvaturrin syliinsä ja katsoi sen innosta tuikkivia silmiä. - Minkä ikäinen tämä on?
      - Se on neljä kuukautta, oikein sopivan ikäinen uuteen perheeseen. Minulla ei ole riittävästi aikaa leikkiä sen rasavillin kanssa.
      - Mitä rotuja tässä on, millainen luonne tälle tulee?
      - Paha sanoa, jos se tulee isä terrierriin, se voi olla aika äykkäpää ja jos se tulee äitiinsä beagleen, se on hyvinkin rauhallinen. Ulkonäöltä se kyllä muistuttaa isäänsä, paitsi väritys on äidiltä.
      - Voitko opettaa jotain koiran pidosta?
      - Netistä löytyy paljon hyviä ohjeita, voin antaa muutaman linkin.
      - Kyllä minä nettiä osaan käyttää, haluaisin neuvoja, jotka näen toimiviksi.
      - Aivan, Senja mietti, mitä mies tarkalleen ottaen tarkoitti.
      - Voidaanko käydä lenkillä tai jotain? Näytä miten koira toimii.
      Senja nauroi, - ei koira toimi kuin kone, jokainen niistä on yksilö ja jokainen kommunikoi ihmisen kanssa, eri ihmisen seurassa eri tavalla.
      - Voitko näyttää jotain yksinkertaista?
      - Hyvä on, ota hihna oven suusta ja se punainen pieni panta, Senja seurasi kuinka mies laittoi koiralle pannan. Sen jälkeen hän kumartui ja työnsi kaksi sormea pannan ja koiran kaulan väliin. - Laita sormesi näin, kiristä panta ja se on sopivalla, se ei saa olla liian kireällä, mutta jos se on liian löysällä koira vetää päänsä ulos ja saat juosta vikkelään saadaksesi pennun kiinni.
     
      Juuri kun Senja työnsi oven kiinni, puhelin taskussa soi. Hän osoitti että mies voisi käyttää koiraa pienellä lenkillä, ennen kuin Senja liittyisi näiden seuraan. - Aivan, tässä on sitten aika kiire, Senja sanoi ja sulki puhelimen. Hän kääntyi ja katsoi kuistia, vajan oven yläpuolella olevaa pihavaloa, kumartui ja painoi kämmenet reisiin, yrittäen saada takovaa sydäntä tasaantumaan.
      - Huonoja uutisia? Ville kysyi, palaten ristiin rastiin pomppivan pennun kanssa.
      - Huonoja uutisia saan usein, mutta nämä olivat kyllä murskaavia, Senja sanoi eikä voinut estää vettä kihoamasta silmiin.
      - Mistä on kysymys?
      - Olen ollut typerä, halusin uskoa että asioilla on tapana järjestyä ja kaikki menisi jollain hullulla tavalla paremmin ja...
      - Taloudellisia huolia?
      - Olen yrittäjä, joten en saa muita tukia, kuin mitä eläinyhdistys vuosittain jakaa. Vuokrat ovat jääneet rästiin, en saa uutta asuntoa, koska ei ole takuuvuokraa. Ja minne minä tämän lauman kanssa edes muuttaisin? Ei näiden vekkuleiden kanssa voi kerrostaloon muuttaa.
      - Onko eläimiä paljon?
      - Tällä hetkellä kahdeksan kissaa ja kolme koiraa, plus neljä aivan pientä pentua, ne kyllä pidän vaikka mikä olisi, Senja huomasi kyyneleensä vasta kun pyyhkäisi ne poskeltaan.
      Hän voisi majoittaa itsensä äidilleen pariksi päiväksi, mutta eläimiä äidin yksiöön ei voinut viedä. Äidin astma oli pahentunut viime vuosina, eikä hän voinut olla kissojen kanssa samassa tilassa. Muita paikkoja ei ollut ja joulu painoi päälle.
      - Kauanko sinulle annettiin aikaa?
      - Tiistaina jyräävät mökin ja aloittavat rivitalotyömaan.
      - Nythän on joulu?
      - Urakat on sovittu jo kuukausia sitten, Senja istui mökin portaalle ja antoi pennun kiivetä syliinsä, kun pentu nuoli Senjan kasvoja, tämä hymyili. - Mitä minä teille teen? Vaikka olen eläinlääkäri, en minä voi piikittää teitä kaikkia. Sinä sentään löysit uuden kodin, Senja nosti katseensa pihalla seisovaan mieheen. - Otathan sinä tämän turrin?
      - Voisin ottaa useamman.
      - Voisitko? Oikeastikko? Voisitko ottaa vanhan kissan, se on tottunut koiriin ja...
      - En minä niitä varsinaisesti itselleni ottaisi, mies sanoi ja sai Senjan hymyn hyytymään.
      - Niin, onhan niistä aika paljon työtä.
      - Tarkoitin, että pihapiirissäni on vanha puoli, se on ollut pitkään tyhjillään, kun vaari joutui hoitokotiin.
      - Ei minulla taida olla vara maksaa vuokraa.
      - Jos tyttäreni saa auttaa sinua eläinten hoidossa vanhalla puolen, minun ei tarvitse ottaa koiraa repimään kalusteita uudelle puolen, mies laski.
      - Oletko tosissasi? Senja kysyi tarkkaillen miehen ilmeitä. - Ihan oikeasti.
      - Ei sille talolle ole muutakaan käyttöä, ja tyttäreni olisi iki onnellinen päästessään puuhailemaan löytöeläinten kanssa. Hän on kantanut pienen ikänsä jos mitä eläimiä salaa huoneeseensa, hoivaviettinsä pakottamana.
     - Olin pienenä ihan samanlainen, Senja nauroi.
     - Lisäksi voisit tehdä kerran päivässä ruuan meille kaikille, minä olen surkea kokki ja tyttö syö liian paljon eineksiä.
      - Sekin onnistuu, Senja tunsi kuin suuri taakka olisi nostettu harteilta. Hetken mielijohteesta hän laski koiran maahan, astui miehen eteen ja suuteli tätä. - Kiitos aivan kamalasti, sinä todella pelastit päiväni.
      - Älä vielä innostu, et ole tavannut lastani, mies sanoi ja pyöräytti silmiään.
      - Sovitaan neljän kuukauden koeaika, Senja keksi. - Jos jompikumpi ei ole tyytyväinen järjestelyyn, sen voi purkaa, ilman selityksiä.
       Mies ojensi kätensä, tarttui Senjan käteen ja nykäisi tämän lähelleen. Pyyhki kyyneleet tämän poskilta ja suuteli naisen huulia. - Ainut ehto on, ettei eläimiä tuoda uudelle puolelle.
      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti