Luukku 3. Huurteinen metsä


Huurteinen metsä

Lauantai 3 päiwä Joulukuuta 1864

     - Isä, et voi pakottaa minua naimisiin Eerik Polven kanssa, Fanni huudahti.
     - Olemme sopineet asiasta, mies kävi pyytämässä kättäsi ja annoin suostumukseni.
     - En tunne koko miestä.
     - Teillä on loppuelämä aikaa tutustua. Etkä sinä tuosta enää nuorru, olet jo neljä kolmatta. Olisit tyytyväinen, että löytyi kosija.
     - Puhuvat, että hän on erakko ja hullu.
     - Ei se miehestä hullua tee, jos ei kaikkiin kissanristiäisiin osallistu, Pauli Helenius naurahti.
     - Jos äiti eläisi...
     - Eerik on varakas mies, Amerikassa käynyt. Hän tulee hakemaan meidät kirkkoon.
     - Näen siis hänet, ennen papin aamenta, Fanni ei voinut peittää katkeruutta äänessään.
     - Huomenna luetaan ensimmäiset kuulutukset ja Tuomaan päivänä pidetään häät.
     Fanni sulkeutui kamariinsa ja istui sängynlaidalle. Miten ihmeessä hän saisi isän pään kääntymään? Äiti ymmärtäisi, äiti osaisi puhua isälle, mutta äitiä ei enää ollut, eikä isä kuunnellut häntä. 
     Kun ratkaisua ei löytynyt, illan kääntyessä yöksi, Fanni tunsi epätoivon kasvavan sisällään.  Kellon viimein lyödessä keskiyön merkiksi, hän päätti karata.
     Jos hän piilottelisi Tuomaan päivään, ei häitä voisi järjestää. Fanni keräsi vaatteita nyyttiin ja hiipi porstuan kautta ulos. Ilmassa oli pakkasta ja pihakoivut olivat saaneet kuurahunnun. Hameenhelma pyyhki varvikkoa niin, että aamulla olisi mahdotonta sanoa, oliko polulla kulkenut eläin vai ihminen.
     Fanni tunsi metsän jokaisen mättään ja huurteiset männyt. Tuttuja maamerkkejä seuraillen, hän kulki puolen peninkulman matkan torpalle, jonka pihassa oli usein syönyt eväitä marjaretkillä.
     - No voi sun, Fanni manasi ja pysähtyi puiden suojaan. Mökin ikkunoista hohti valoa pimeään pihaan. Mietittyään hetken uutta tilannetta, hän kiersi metsänreunaa mökin takana olevalle saunalle. Kuka tahansa mökissä asuikin, kai tämä oli lauantaisaunan lämmittänyt.
     Fanni nosti vaatenyytin lauteelle ja puhdisti hameenhelman kuurasta, ennen kuin asettui ylälauteelle. Tummaa kattoa tuijottaen hän toivoi, että tuleva päivä toisi ratkaisun ongelmaan.
     Aamulla sauna oli kylmennyt niin, että lattian rajaan alkoi kerääntyä kuuraa. Lihaksia särki ja nokisen ikkunan takana aamu alkoi valjeta. Fanni oli nukkunut pidempään, kuin aikoi.
     Mökin pihasta kuului ääniä, Fanni kurkisti ovenraosta nähdäkseen paremmin. Mies valjasti reen eteen hevosen ja hyppäsi jalaksille.
     Miehen kadottua näkyvistä, Fanni avasi saunan oven ja astui pihamaalle. Pakkanen oli hiukan lauhtunut ja taivaanrantaan alkoi kerääntyä pilviä.
     Luuta nojasi tuvan ovea vasten, Fanni siirsi luudan sivuun ja astui sisään. Aamun valjetessa hän tutki pientä tupaa. Mies asui selvästi yksin, Fanni mietti, katsellessaan eriparisia  villasukkia, jotka oli ripustettu naruun uunin pankolle.
     Hellalla padassa oli lämmintä puuroa, sen herkullinen tuoksu veti nälkäistä puoleensa. Pyyhittyään löytämänsä lautasen esiliinan reunaan, Fanni kauhoi puuroa lautaselle.
     Juuri kun hän nosti lusikan huulilleen, tuvan ovi kävi. Fanni veti henkeä ja kääntyi katsomaan. - Ole hyvä vain, mies sanoi ja nakkasi karvareuhkan ja kintaat uunin kupeella olevalle penkille.
      - Kiitos, tuoksui niin hyvälle, Fanni sanoi ja punastui. - En arvannut että palaisit näin pian.
      - Olin menossa kirkkoon, mutta unohdin virsikirjan, mies sanoi ja poimi mustakantisen kirjan hyllystä ikkunan luota. - Pitäisikö minun kysyä, mikä suo minulle tämän kunnian? Fannihan se oli?
      - Olen käynyt torpalla usein marja-aikaan, eväitä syömässä.
      - Torppa kuului joskus enolleni, palasin vastikään Amerikasta ja asetuin tähän, mies sanoi ja antoi katseensa kiertää röyhkeästi Fannin päästä varpaisiin ja takaisin. - Mikä toi sinut tänne? Ei metsässä enää marjoja ole.
     - Luulin että mökki oli tyhjä, olisin majaillut hetken aikaa.
     - Entä nyt?
     - En tiedä, jos olisi rahaa, lähtisin Helsinkiin.
     - Eli sinulla ei ole rahaa, onko toista vaihtoehtoa?
     - Kunpa olisikin, Fanni mietti ja maistoi puuroa.
     - Onko jotain sattunut? Mies kysyi ja istui pienen pöydän vastakkaiselle puolen.
Fanni katsoi miestä, jokin näytti huvittavan tätä kovasti.
     - Isä pakottaa minut naimisiin.
     - Eikö sulhanen ole mieluisa?
     - En tunne miestä, jos olisin edes nähnyt miehen, ennen kuin isä teki päätöksen.
     - Olisiko se muuttanut asiaa?
     - En tiedä, puhuvat että mies on hullu ja erakko, sanojen tullessa huulilta Fanni katsoi miestä ja puristi silmänsä kiinni.
     - Entä nyt, kun olet nähnyt minut? Mies nauroi häpeilemättä.
     - Et ehkä näytä hullulta erakolta, mutta ilkeä olet, Fanni sanoi ja söi puuroa. Niin tai näin, hänen oli nälkä ja aivot toimivat paremmin kylläisinä.
     - Anteeksi, tilanne vain on niin huvittava. Karkasit kattoni alle, koska et halua mennä kanssani naimisiin. Voisinko tehdä jotain, jotta muuttaisit mielesi? Eerik hymyili ja yritti tavoittaa Fannin katsetta. - Vai onko sinulla joku, jonka kanssa olisit mieluummin mennyt naimisiin? Mies vakavoitui.
     - En minä sillä, Fanni kaapi puuron tähteet lautaselta. - Keität hyvää puuroa, joten et voi olla läpeensä paha.
     - Kiitos.
     - Voimmeko purkaa kihlauksen?
     - Jos en saa sinua vakuutettua kolmessa viikossa, sinulla on oikeus kieltäytyä. En minä vastentahtoista vaimoa halua, Eerik nauroi ja poimi rukkaset ja karvareuhkan käteensä. - Käydään nyt hakemassa isäsi ja mennään kirkkoon, täytyyhän meidän olla paikalla kun kuulutukset luetaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti