Luukku 5. Ensilumi


Ensilumi

      - Miten niin ei lennä? Minttu Siren kysyi, tiskin takana olevalta naiselta.
      - Lento on peruttu lakon vuoksi.
      - Kai minä voin vaihtaa lippuni toiselle lennolle?
      - Se ei ikävä kyllä käy, halpalentoyhtiöiden käytännöt ovat tällaiset. Katsotaan tilannetta aamulla.
      Tuntui kurjalta että matka peruuntui, ennen kuin se oli edes alkanut. Minttu laski matkalaukun hotellihuoneen vuoteelle ja istui nojatuoliin. Hänen olisi pitänyt olla koneessa, matkalla aurinkoon, ei Suomen räntäsateessa.
      Aamulla tilanne oli yhtä kurja, lentoyhtiö jatkoi lakkoaan. Minttu istui lentoaseman penkille, etsi puhelimestaan sivuston, jonka kautta oli varannut hotellihuoneen. Peruutuksen ehti tehdä vielä aamulla, mutta varausmaksun hän joutuisi maksamaan. Ostaessaan junalipun takaisin Joensuuhun, Minttu olisi halunnut itkeä ja polkea jalkaa, mutta koska se ei olisi tilannetta muuttanut, hän nousi junaan ja sulki silmänsä.
      Lumisade yltyi, Mintun ehtiessä takaisin Joensuuhun. Seistessään suuren vanhan kotitalonsa pihalla, Minttu kuuli sisältä iloista puheensorinaa. Hän oli antanut talon veljenpojalleen käyttöön lomaviikoksi, muttei osannut odottaa, että tämä olisi järjestänyt bileet, heti tilaisuuden saatuaan. Niin tai näin, Minttu mietti, hän menisi kotiinsa, sulkeutuisi huoneeseensa ja nukkuisi viikon, kuvitellen olevansa etelän auringossa.
      - Oletko sinä Helmi? Mies kysyi, Mintun jätettyä matkalaukkunsa eteiseen. - Tule sisään, täällä on keittiö. Vaalea mies kulki Mintun edellä ja esitteli tälle paikkoja, aivan kuin olisi asunut talossa kauankin. - Kiva että tarjouduit tulemaan, facebook on kyllä hieno keksintö.
      - Missä Niko on? Minttu kysyi, etsien katseellaan veljenpoikaa.
      - Niko on kaupungilla, käyttää rouvia jouluostoksilla. Hienoa että sataa lunta, kaikki näyttää täydellisen jouluiselta.
      - Jouluostoksilla, aivan, Minttu mietti hetken ja päätti leikkiä Helmiä, saadakseen selville, mitä talossa tapahtui. Vaalea mies näytti tutustuneen taloon perusteellisesti, tämä tiesi täsmälleen missä hän säilytti kuorimaveistä ja missä laatikossa olivat puiset paistinlastat.
      - Luuletko että pystyt järjestämään illallisen kahdeksalle, kolmessa tunnissa?
      - Mitä on tarkoitus tarjota?
      - Sepä, kun en tiedä, jotain hienoa, kallista ja hyvää, miehen hymy sai Mintun polvet notkahtamaan.
     - Keksin jotain, tarkistan kaapit ja kirjoitan listan mitä tarvitsen.
     - Hienoa, Niko voi tuoda tarvikkeet tullessaan. Ai anteeksi, unohdin esittäytyä, Konsta Takala.
     - Sekö Konsta Takala, Minttu kohotti kulmiaan. - Taiteilija?
     - Yksi ja ainoa. Kasvojesi luusto on kaunis, sopisit hyvin malliksi.
     - Sanot noin varmaan jokaiselle naiselle, Minttu nauroi.
     - En todellakaan, korkeintaan joka kolmannelle, mies nauroi ja vakavoitui. - Täytyy mennä, pitää saada takkaan tuli, rouvat palaavat pian. Lupasin viiden tähden palvelun.
     Viiden tähden palvelua, kenelle? Minttu mietti miehen kadottua. Mies vaikutti varmalta, ihan kuin tämä olisi järjestänyt suuria päivällisiä tuon tuosta. Ehkä tämä järjestikin, Minttu mietti. Hänelle päivälliset olivat ensimmäiset, eikä hänellä ollut sen enempää kokin, kuin keittäjänkään tutkintoa, hygieniapassista puhumattakaan.
     Saatuaan päivällisen valmiiksi, Minttu puki puhtaan esiliinan ylleen ja tarjoili ruoan. Pöydän ääressä istuvat ihmiset eivät olleet Nikon ystäviä, pariskunnat olivat kuudenkymmenen molemmin puolin. Miehillä oli tummat puvut ja naisilla iltapuvut. Puheensorina soljui iloisena, vieraat selvästi tunsivat toisensa vuosien takaa. Keskustelu polveili perheasioissa, lapsissa ja lapsenlapsissa.
     Nikoa ei näkynyt koko iltana. Vitsi, että Minttu oli tullut auttamaan keittiössä, ei enää tuntunut hauskalta. Jalkoja särki ja Minttu pelkäsi tarjoilla pihvejä, joita oli tilattu kypsinä, mediumplussina ja -miinuksina. Onneksi asiakkaat eivät olleet kovin tarkkoja, Minttu mietti, näiden vaihtaessa lautasia keskenään, saadakseen mieluisan pihvin.
     - Etkö tajua, Niko supisi Konstalle, nykäistyään miehen eteiseen.
     - Ymmärrä mitä?
     - Ei tuo ole tarjoilija, Niko nyökkäsi kohti keittiötä. - Se on Minttu, tätini.
     - Ai hitto, niinkö? Konsta näytti hetken hämmentyneeltä. - Miksi hitossa et sanonut? Luulin että tätisi on vanha harppu.
     - Minä häivyn vähin äänin, saat selvittää sotkun kuten parhaaksi näet, Niko sanoi.
     - Älä nyt panikoi, kaikkihan on mennyt hienosti. Kohta pitää tarjoilla herroille konjakkia ja rouville likööriä. Ei me noita kesken pois ajata, vai lakkasiko raha kiinnostamasta?
     - Mintullehan se raha kuuluu, Niko tiuskaisi.
     - Minttukaan ei saa mitään, jos sinä nyt luistat tilanteesta. Mene sytyttämään takka, minä puhun Mintulle, kyllä hän ymmärtää, Konsta lupasi.
     Minttu latoi astioita koneeseen. - Miten täällä? Onko jälkiruoka valmista? Konsta kysyi, vilkaisten tarjotinta jossa oli kahdeksan marjoja ja kinuskikastiketta sisältävää korkeaa lasia. - Niko kertoi kuka olet, olen pahoillani sekaannuksesta, mutta olet hoitanut hienosti osasi, Konsta sanoi ja ojensi pellavapyyhkeen Mintulle.
      - Mikä tämän homman nimi oikeasti on? Nyt kun suoraan puhutaan, Minttu kuivasi kätensä ja katsoi mieheen, joka näytti roistomaisen komealta mustissa housuissa ja valkeassa paidassa, musta mirri leukansa alla.
      - Hannu, mies joka tilasi tämän, on ystäväni, Konsta aloitti ja istui keittiön pöydän kulmalle. - Hän tarvitsi paikan kokousta varten, halusi tarjota tärkeille vierailleen parasta ja, mies kohautti olkapäitään. - Talo oli tyhjä, kuten lompakkonikin.
      - Paljonko hän lupasi maksaa tästä?
      - Kymppitonnista sovimme, Hannun kanssa.
Minttu mittaili miestä hetken. - Ja kauanko tämä farssi jatkuu?
      - Hannun kanssa sovittiin, että itsenäisyyspäivän aamupala vielä tarjotaan, sen jälkeen he lähtevät valmistautumaan Linnan juhliin.
      Kolme päivää kuluivat nopeasti. Miehet istuivat suuren osan ajasta salissa, joko vakavina kokoustaen tai konjakkilasit käsissään. Rouvat kulkivat taidenäyttelyissä, ostoksilla ja konserteissa. Niko tuntui löytävän rouville sopivaa ohjelmaa joka päiväksi. Mintun aika kului keittiössä, Konsta auttoi ruoan valmistuksessa ja jälkien korjaamisessa. Päivällisen jälkeen vieraat jäivät istumaan saliin. Mintun ja Konstan saatua työnsä valmiiksi, hekin liittyivät vieraiden seuraan.
      - Tämä on kyllä ollut hienoin kokemus vuosiin, Hannun vaimo sanoi, laskien pianon kannen alas. Nainen oli soittanut joululauluja, toisten maistellessa Mintun valmistamia pikkusuolaisia. - En muista koska olisin jutellut näin paljon, nainen hymyili. - Ei televisioita, ei radiota, suljin jopa puhelimeni aamulla, vain nauttiakseni vielä viimeisen päivän tästä tunnelmasta.
      Vieraiden noustessa pikkubussiin Hannu jäi pihalle, kiitti useaan kertaan ja lupasi ottaa yhteyttä, kun seuraavan kerran kaipasi vastaavia palveluita.
      Seurattuaan kuinka bussi katosi liikenteen sekaan, Minttu kääntyi ja palasi sisään. Niko ja Konsta istuivat salissa. - Kumman idea tämä oli? Minttu kysyi katsoen vuoroin molempia miehiä.
      - Liekö tuolla väliä, Konsta hymyili ja nousi. - Hyvät ideat syntyvät usein vahingossa.
      - Minä taidan tästä lähteä, Niko sanoi ja nousi.
      - Sano isällesi terveisiä, Minttu sanoi Nikon vetäessä takkia harteilleen.
      - Luuletko että vastaaville palveluille olisi jatkossa kysyntää? Minttu kysyi Nikon mentyä.
      - Voi Minttu, Konsta tuli naisen eteen, kietoi kätensä tämän ympärille ja suuteli suoraan suulle, saaden naisen hämmentymään. - Juuri tällaisille palveluille on kysyntää. Kodinomainen majoitus, herkullista kotiruokaa, takkatuli, jonka ääressä viettää iltaa.
      - Saat kaiken kuulostamaan helpolta, Minttu naurahti ja irrotti miehen kädet ympäriltään. Taiteilija näytti viihtyvän paremmin kuin hyvin, isännän roolissa. - Mikä sinun roolisi olisi tässä kaikessa?
      - Aivan mitä haluat?
      - Kuulostaa vähintään epäilyttävältä, Minttu hymyili.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti