Luukku 9. Viime jouluna


Viime jouluna


      Tiesin, että haluat minusta eroon, mutta eikö tämä ole hiukan yliampuvaa? Äitisi on huolissaan sinusta, voisit jutella hänen kanssaan, laitat kuulemma vain lyhyitä viestejä. Tulen huomenna käymään, ei tarvinne kysyä oletko kotona? Nähdään huomenna. Jyri Eloranta 
      Maiju Karhu tuijotti sähköpostia, luki sen uudelleen ja katsoi kirjeen päiväystä. Mies oli jo matkalla saareen. Maiju mietti, pitäisikö hänen tehdä ilmoitus merivartioasemalle. Toki Jyri oli kokenut veneilijä, muttei hän mikään ammattikalastaja ollut.
      Enemmän kuin huoli miehen terveydestä, Maijua mietitytti miehen itsensä näkeminen. Erottuaan vuosi sitten Jyristä, Maiju oli muuttanut Helsingistä Turkuun ja kuultuaan keväällä talkoissa, että saaressa saattoi asua talven yli, hän oli ottanut tarjouksen vastaan ja muuttanut majakkaan. Kesällä talkoolaisia ja vierasveneitä kävi harva se päivä, mutta syksyn tullen paikka oli hiljennyt ja nyt pari viikkoa ennen joulua, ainoat ohikulkijat olivat suuret risteilyalukset ja Ruotsin ja Suomen rannikkovartioston veneet.
      Maiju silitti jaloissaan pyörivää koiraa. Rekusta oli paljon iloa, hiljaisina iltoina. Nettiyhteys toimi tunnin verran suurten risteilyalusten ohittaessa saaren. Sen tunnin aikana Maiju istui usein koneella, päivitti bloginsa ja oli yhteydessä harvoihin ystäviinsä. Puhelin hänellä oli vain hätätilanteita varten.
      Rekun kadottua omille teilleen kallioille, Maiju palasi sisään ja kiehautti pari kupillista pannukahvia. Syksyn ajan elämä majakalla oli ollut melko rauhallista, paria pientä myräkkää lukuun ottamatta, mutta tuona aamuna Maiju oli herännyt ikkunoiden kolahteluun. Myrsky oli alkanut kerätä voimia jo ennen auringon nousua. Vaikka hän joinain päivinä kaipasi juttuseuraa, hän ei olisi halunnut seurakseen entistä miesystäväänsä.
      Koira uikutti oven takana ja Maiju päästi sen sisään. Ravisteltuaan hetken itseään, Rekku kipaisi takan eteen, kieri itsensä kippuraan ja nautti silminnähden takan suomasta lämmöstä.
      Keskipäivällä myrskyn yltyessä, Maiju etsi Jyrin numeron netistä.
      - Hei, mies sanoi ja Maiju kuuli, että tämä hengitti raskaasti.
      - Et kai sinä hullu lähtenyt merelle? Täällä on kohta täysi kaaos päällä.
      - Olen minä ennenkin merellä ollut, mies huusi puhelimeen.
      - Missä olet tulossa?
      - Ei tästä pitäisi enää pitkästi, tutka näyttää puolta tuntia.
      - Yritä pohjoispuolelle, tällä kelillä rikot veneesi, jos tulet etelä poukamaan.
      - Kuitti, nähdään kohta.
      Miehen arkisesti lausumat sanat, tuntuivat tuossa säässä liki vitsiltä. Maiju lisäsi takkaan puita, eikä voinut estää itseään hermostumasta. Olisiko hän voinut sanoa tai tehdä jotain, ettei mies olisi lähtenyt merelle? Jyri oli Veneilijä-lehden toimittaja, mutta tuskin Jyrin esimieskään, olisi tätä siinä säässä merelle määrännyt. Syynä täytyi olla pelkästään miehen jääräpäisyys. 
      Kahdenkymmenen minuutin kuluttua Maiju puki keltaiset sadevaatteet ylleen, veti mustat kumisaappaat jalkaansa ja suuren sadehatun päähänsä, ennen kuin astui ulos. Edes Rekku ei suostunut hänen seurakseen niin kurjalla ilmalla.
      Maijulla oli kädessään suuri ledvalolamppu, tosin hän epäili, ettei edes tehokas lamppu näkynyt sadeverhon läpi merelle. Hän kulki saaren pohjoispuolelle, jossa kalliot olivat liukkaita kuin jäiseen aikaan. Maiju joutui tuon tuosta ottamaan tukea narukaiteesta, joka oli viritetty rautatankoihin, majakan ovelta, aina alas rantaan saakka. Rantaan päästyään Maiju heilutti valoa laajassa kaaressa ja yritti pinnistään nähdäkseen harmaiden tyrskyjen seasta Jyrin veneen.
      Minuutit kuluivat, Maijulla ei ollut tietoa, kauanko hän ehti seistä rannalla, valoa heiluttaen. Kun käsi oli jo väsynyt, hän vihdoin laski lampun ja tuijotti tummaa varjoa, joka lähestyi ulapalta.
      Maijun ihmeeksi, mies sai veneen ehyenä laituriin. - Olet pähkähullu, Maiju huusi tuuleen, miehen sitoessa veneen kiinni.
      - Pitihän minun tulla katsomaan kuinka voit, mies sanoi ja irvisti sateen piiskatessa kasvoja.
      Maiju lähti kiipeämään liukasta kalliota takaisin majakalle. Päästyään sisään, hän riisui märät sadevaatteet eteisen kivilattialle ja nosti ne kuivumaan eteisen seinällä olevaan naulaan.
      - Olet täysi sekopää, olisit voinut kuolla, Maiju sanoi astuessaan keittiöön.
      - Jokaisella on aikansa, eikä saaristossa tuollaista myräkkää ollut. Myrsky menee Ruotsin rannikkoa pohjoiseen.
      - Ei venettäsi ole tarkoitettu tuollaiseen keliin.
      - Olitko huolissasi?
      Maiju tuijotti miestä hetken, sekö tätä vain kiinnosti, saisiko hänet huolestumaan typerällä tempauksellaan. - Onko hengellä leikkiminen sinusta hauskaa? Maiju puuskahti ja kaatoi kattilaan maitoa. Saatuaan kattilan liedelle, hän nojasi keittiön kivitasoon ja hengitti syvään. Pelkkä miehen näkeminen sai hänet pois tolaltaan ja hän joutuisi olemaan miehen seurassa vähintään seuraavaan aamuun. Halusi tai ei, hän ei voinut päästää Jyriä takaisin merelle, ennen kuin myrsky tyyntyisi.
      - Älä ole vihainen, mies tuli ja laittoi kätensä kahta puolen Maijua, työtasoa vasten.
      - Sinä olet hullu, jos kuvittelet, että voit tulla tänne ja olla kuin mitään ei koskaan olisi tapahtunut.
      - Kulta, siitä on jo vuosi, etkö voisi vain unohtaa?
      - Tämän päiväinen osoitti, ettet ole kasvanut yhtään. Olet edelleen yhtä kakaramainen, yhtä vastuuton ja täysi idiootti.
      - Olen kaivannut kiukkuasi, mies sanoi ja kutitti sormellaan Maijun niskaa.
      - Minä en ole kaivannut sitä, että sydämeni kuristuu kokoon, siksi että joudun huolehtimaan aikuisesta ihmisestä, vain siksi, että tämä ei välitä käyttää järkeään.
      - Et sinä voi pakottaa minua muuttumaan, olen mikä olen.
      - Olenko minä vaatinut sinua muuttumaan? Maiju nosti kätensä puuskaan, suojautuen miehen vaikutusvallalta.
      - Olet, teet sitä joka hengenvedollasi.
      - Minä pyysin sinua jättämään minut rauhaan, sinä voit olla mitä olet, kunhan et sekoita minua elämääsi, Maiju sanoi ja nosti miehen käden tieltään, hakeakseen kaksi suurta kuppia kaapista.
      - Mutta minä haluan sinut elämääni, mies sanoi hiljaa.
      Maiju sekoitti kaakaota ja lämmintä maitoa kahteen kuppiin, kaatoi molempiin reilun lorauksen rommia ja ojensi toisen miehelle.
      - Jos sinä haluat, Maiju sanoi ja seurasi miehen ilmeitä. - Jos sinä haluat minut elämääsi, sinun pitää kasvaa aikuiseksi.
Jyri huokaisi syvään. - Ja se tarkoittaa mitä?
      - Ei ainuttakaan temppua, joiden tarkoitus on todentaa itsellesi, että olet kuolematon. Et ole, kukaan ei ole.
      - Entä Benji-hypyt, kai ne sallitaan?
      - Sinulla on kolmenkympin kriisi. Kun hyväksyt sen, että vanhenet, kuten muutkin, voit lakata leikkimästä uhmakasta teiniä, Maiju sanoi ja istui takkatulen ääreen. Rekku heräsi syvästä unesta ja heilutti innokkaasti häntää, tunnistaessaan vieraan.
      - Että kulkisimme käsi kädessä iltalenkillä, koiraa ulkoiluttaen? Jyri hymähti.
      - Arki on ihan hyvää, ilman adrenaliiniorgioitakin.
      - Nyt sinä kyllä huijaat, mies sanoi ja istui Maijun nojatuolin eteen lattialle. Mies laski kupin kädestään ja leikitti koiraa. - Et sinä muuttanut tähän saareen, jotta elämäsi olisi rauhallista ja tyyntä, sinä olet kuin tuo meri. Et vain myönnä sitä itsellesi. Sinä olet se, joka kaipaa adrenaliiniruiskeita arkeensa.
      Maiju mietti miehen sanoja. Toki joka kerta kun hän meni ulos, kuin maailma ympärillä näytti kadonneen myrskyyn, hän tunsi itsensä vahvemmaksi, kuin koskaan mantereella asuessaan. - Voit olla oikeassa.
      - Olen oikeassa.
      - Jos et pitäisi itseäsi täydellisenä, saattaisin hetkittäin jopa pitää sinusta, Maiju sanoi kuivasti.
      - Tällä kertaa olen oikeassa.
      - Täällä ei voi ulkoiluttaa koiraa, tai käydä iltakävelyllä. Koira ulkoilee silloin kun tahtoo ja on päiviä, jolloin kallioilla ei ole mitään järkeä kävellä.
      - Mitä teet kun et pääse ulos? Jyri kiinnostui.
      - Kiipeän torniin ja alas.
      - Mikä on paras aikasi?
      - En ota aikaa, enkä juokse portaissa, askelmat ovat kapeita, enkä välitä taittaa niskaani.
      - Voimmeko?
      - Vain jos suostut tulemaan perässäni, etkä ala juosta kilpaa.
      Heidän kiivetessään ylös puisia portaita, Maiju tunsi miehen takanaan. Yksinäisinä iltoina hän tunsi usein, että joku seurasi häntä portaissa. Nyt Jyrin kiivetessä takana, tuntui siltä, että vanhat aaveetkin siirtyivät suosiolla syrjään.
       - Ei täällä paljoa näe tällä kelillä, Maiju sanoi heidän päästyään tornin huipulla olevalle parvekkeelle. Vaikka he seisoivat seinän suojassa, tyrskyt nostivat suolaista, sumuista vettä heidän kasvoilleen.
      - Minä näen aika kauas, Jyri sanoi ja kietoi kätensä Maijun ympärille.
      - Etkä näe.
      - Näen pitkälle tulevaisuuteen, mies sanoi ja suuteli Maijua.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti