Luukku 2. Pieni rumpalipoika

Pieni rumpalipoika 

     Punainen kaksikerroksinen bussi kääntyi matkakeskuksen pihaan. Iina Salo tarttui kolmivuotiaan Rasmuksen käteen ja yritti estää lasta ryntäämästä kohti suurta autoa. - Joulupukki tuli, poika kiljui ja kiskoi kättään päästäkseen äidin otteesta.
     - Missä kintaat ovat? Iina kysyi lapselta, jolla oli lentäjänlakki päässään ja lelukone, joka oli niin rakas, että väliin Iinasta tuntui, että se oli kasvanut lapsen käteen kiinni. 
      Löydettyään kadonneet kintaat penkin alta, Iina tarttui suuren matkalaukun kahvaan ja lähti vetämään sitä kohti bussin takaosaa. 
      - Äiti tule, Rasmus hoputti ja veti äitiään oven suuntaan.
      - Setä laittaa ensin laukun tavaratilaan, Iina sanoi ja odotti, kuljettajan sulloessa matkustajien tavaroita takatilaan.
      Iinan vuoron tullessa, mies kääntyi, valmiina poimimaan laukun.       - Iina? Mies kohotti kulmiaan ja hymyili. - Iina Salo. Onpa kiva nähdä, mies sanoi, pukkasi suuren laukun tavaratilaan ja kääntyi takaisin naisen puoleen. Epäröityään hetken, mies halasi Iinaa ja siirsi tämän käsivarren mitan päähän, tutkiakseen naista tarkemmin. - Kauanko siitä on, kaksi vuotta?
      - Kolme ja puoli, Iina sanoi ja mietti, ettei Saku Rautio ollut juuri muuttunut, korkeintaan tällä oli hiukan leveämmät hartiat ja muutama uusi juonne silmäkulmissa.
     - Menettekö Rovaniemelle? Mies kysyi sulkiessaan takaluukun.
     Iina näytti puhelimessaan olevan lippunumeron.
     - Isäsi taisi mainita, että olette tulossa, Saku sanoi istuessaan ratin taakse.
      Ainoat vapaat vierekkäiset paikat olivat kuljettajan takana. Iina istui käytävän puolelle ja riisui Rasmuksen kengät, jotta lapsi saattoi nousta polvilleen penkille.
    - Lähdetäänpä sitten, Saku sanoi ja käynnisti bussin.
    Rasmus hihkui innosta ja hyppi penkillään, ottaen tukea selkänojasta. - Rasmus kulta, istuhan alas, Iina sanoi ja tarttui pojan käteen. Tämä repi kätensä uhmakkaasti irti ja alkoi taputtaa ikkunaa. Iina tiesi, että hän voisi joko antaa pojan pomppia, tai kuunnella tämän vihaista kiukkuitkua.
    - Hyvät matkustajat, Saku aloitti. - Ja etupenkin Rasmus, Saku jatkoi ja sai pojan pysähtymään kesken hyppynsä. - Turvavyöt on pidettävä matkan ajan kiinni, penkkien alta löytyvät pistokkeet laitteiden latausta varten. Lueteltuaan vielä kaupungit, joissa bussi pysähtyi, Saku sulki mikrofonin ja vilkaisi olkansa yli. - Onko turvavyö kiinni?
     Iina kilautti Rasmuksen vyön kiinni, poika oli hiukan hämillään, muttei huomannut vastustaa, koska käsky tuli punaiseen takkiin ja kravattiin pukeutuneelta mieheltä. - Äiti, onko hän Joulupukki? Rasmus kysyi ja ennen kuin Iina ehti vastata, poika vastasi itselleen.    - Ei hän voi olla, ei hänellä ole partaakaan.
    - Voi hän silti olla töissä Joulupukilla, Iina totesi. - Kannattaa olla kiltisti.
    Iina tiesi että pyysi lapselta paljon, kun pyysi tätä istumaan aloillaan. Ylivilkkaus oli tullut esiin, heti pojan mentyä päiväkotiin, vielä ei oltu varmoja oliko kyseessä ADHD vai Asperger, eikä Iina tuolla tiedolla mitään olisi tehnytkään. Poika oli vilkas kuin elosalama, eivätkä diagnoosit lapsen luonnetta muuttaisi.
   - Menettekö katsomaan Joulupukkia? Saku kysyi ja vaikka tämä esitti kysymyksen täysin normaalilla äänellä, Iinasta tuntui, että kysymykseen kätkeytyi enemmän. Edellisen kerran he olivat tavanneet Joulupukin pajakylässä. Tuolloin Iina oli ollut korviaan myöten rakastunut mieheen ja varma siitä, ettei mikään heitä erottaisi.
   - Toki, kun sinne saakka menemme, Iina sanoi.
   Rasmus alkoi potkia jaloillaan penkin edessä olevaa kaidetta, Iina kosketti lapsen jalkoja. - Kiltit jalat, antakaa Rasmuksen istua rauhassa, Iina sanoi ja hymyili lapselle. - Otetaanko lakki pois, sinulle tulee kuuma?
   - Ei, poika puisti päätään ja rummutti jaloillaan kahta kovempaa.
   - Pikkurumpali, entä jos syödään eväitä? Eihän päiväkodissakaan saa pitää lakkia syödessä, Iina selitti ja poimi laukustaan eväspussin. Nostaessaan leivän ja pillimehun pojan nähtäville, tämä sipaisi lakin päästään ja tarttui mehuun. Pillin irrottaminen ja folion lävistäminen, olivat hauskinta mitä lapsi tiesi.
   Pojan syötyä eväänsä, Iina luki tälle sadun ja kun Rasmus alkoi nyökähdellä, Iina sulloi takkinsa ikkunaa vasten ja siirsi turvavyötä niin, että lapsi saattoi nojata takkiin nukkuessaan.
   - Nukahtiko pikkukaveri, Saku kysyi noustessaan takaisin autoon, otettuaan kolme uutta matkustajaa pysäkiltä.
   - Rasmus heräsi jo viideltä, Iina nauroi. - Odotti niin kovasti bussimatkaa.
   Luettuaan tutuksi käyneet asiat mikrofoniin, Saku sulki sen ja laski telineeseen. - Onko Rasmuksen isä kuvioissa?
    - Ei, Iina sanoi ja poimi laukustaan kirjan. Avattuaan sivun, jota oli aiemmin lukenut, hän piti katseensa kirjansivussa, estääkseen miestä kyselemästä enempää. 
    Alkuillasta bussi kääntyi Oulun matkahuollon pihaan. Rasmus heräsi ja etsi lakkiaan, Iinan löydettyä lakin lattialta, lapsi kiskoi sen päähänsä. Saatuaan vielä lentokoneen käteensä, lapsi rauhoittui. - Tule, mennään käymään ulkona, Iina sanoi ja auttoi kengät lapsen jalkoihin.
    Saku seisoi auton ulkopuolella ja jutteli matkustajien kanssa, Iina vei Rasmuksen hiukan sivummalle, jotta poika sai juosta enimmät rauhattomuudet jaloistaan. Heidän palatessa autolle, Rasmus lähti lennättämään kaksitasoista konettaan. Iina huomasi henkilöauton samalla hetkellä, kun Rasmus pinkaisi kohti katua. - Rasmus, Iina yritti tavoittaa pojan huomion, mutta tämä oli niin keskittynyt leikkiinsä, ettei nähnyt tai kuullut muuta.
   Pojan ilmestyessä bussin kulman takaa, Saku oli jo tilanteen tasalla, mies otti muutaman juoksuaskelen ja sieppasi pojan, juuri kun tämä oli astumassa ajoradalle.
   - Vilkas kossi, Saku sanoi, Iinan ehtiessä paikalle.
   - Ylivilkkaaksi väittävät, Iina hymyili huojentuneena ja poimi lapsen hiuksilta pudonneen lakin käteensä.
   - Tiedätkö, Saku sanoi ja vilkaisi Iinaa. - Minusta tuntuu, että olet jättänyt kertomatta jotain.
   - En tiedä mitä tarkoitat.
   - Tiedät oikein hyvin, mitä tarkoitan, Saku hymyili. - Hänellä on haikaranpurema niskassa täsmälleen samanmuotoinen kuin itselläni.
   Iina otti Rasmuksen syliinsä, kantoi tämän autoon ja istutti penkkiinsä, riisui lapsen kengät ja yritti kasata itsensä, ennen kuin kuljettaja palaisi autoon.
  - Luulitko etten koskaan saisi tietää? Saku kysyi auton rullatessa kadulle. - Miksi et kertonut?
  - Se typerä riita, Iina sanoi ja ojensi Rasmukselle rusinarasian. - Et koskaan soittanut. Aluksi olin vihainen, sitten tiesin olleeni typerä ja lopulta Rasmuksen synnyttyä, en ehtinyt enää ajatella asiaa.
  - Etkö koskaan aikonut kertoa?
  - En minä päättänyt etten kertoisi, tuntui ettei aika koskaan ollut oikea.
  - Et ole käynyt Rovaniemellä, pelkäsitkö että törmäisitte minuun? Olitko tulossa kertomaan minulle?
  - En varsinaisesti, Iina sanoi hiljaa. - Mutta toisaalta, en ajatellut pitää asiaa tarkoituksella salassakaan.
  - Isäsi sanoi että sinulla on lapsi, mutten tullut koskaan kysyneeksi kenen kanssa.
  - Isä olisi halunnut, että menemme naimisiin, Iina hymyili. - En halunnut pakottaa sinua, joten muutin pois ja pyysin isää pitämään tiedon omanaan.
  - Uskotko että olisin mennyt kanssasi naimisiin, vastoin tahtoani?
  - Uskon ettet olisi väistänyt vastuuta.
  - Voit olla oikeassa, entä nyt?
  - En miettinyt tämän pidemmälle ja tämänkin piti tapahtua vasta huomenna, Iina sanoi.




   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti