Luukku 21


Tule joulu kultainen


      Fanni istui kirkon keskivaiheille, isänsä viereen. Eerik oli kyydinnyt heidät kirkkoon, mutta mies oli jäänyt ulos, Fannin ja Paulin astuessa sisään.
      - Pidätkö miehestä? Pauli kysyi, heti kun he olivat istuneet penkkiin.
      - Jossain määrin, Fanni vastasi, etsiessään ensimmäistä virttä kirjasta.
      - Luotatko mieheen?
      - Hän oli ajoissa ja hänelle oli tärkeää, että tänään istun sinun vieressäsi.
      - Luotatko mieheen?
      - Shhh, Fanny sihisi ja yhtyi virteen.
      - Mihin sinä illalla katosit? Pauli jatkoi, kuin ei olisi kuullut tyttärensä sihinää.
      - Tavoittelin maailman ääriä ja päädyin hänen portailleen.
      - Kerro nyt heti, jos et halua hänen kanssaan, Pauli sihahti ja kääntyi katsomaan tytärtään. Lapsen kasvattaminen yksin oli haaste sinällään, mutta tyttölapsen kasvatus oli jotain, mihin hän ei ollut osannut varautua.
       - En minä voi tietää, tapasin hänet vasta aamulla.
       - Etkö luota siihen mitä sanon?
       - Isä, luotan kaikessa muussa, muttet voi tietää millaisen puolison haluan.
       - En välitä siitä, millaisen puolison haluat, mutta tiedän millaisen tarvitset, Pauli sanoi.
       Fanni tuijotti isäänsä. - Mitä?
       - Tiedän, vaikket sinä sitä hyväksy.
       Fanni ei vastannut. Ei sillä, etteikö hän olisi voinut vastustaa isäänsä, mutta koko tilanne vaikutti naurettavalta.
      - Sinä pidät Eerikistä? Pauli jatkoi.
      - Jossain määrin. 
      Kaksi viikkoa myöhemmin, Tuomaan päivän aamuna, Fanny heräsi tunteja ennen isäänsä, sikäli kun oli ehtinyt edes nukahtaa. Se että isä päätti kenen kanssa hän menisi naimisiin, ei ärsyttänyt niinkään paljon, kuin se, ettei hänen mielipidettään edes kysytty.
       Jos äiti olisi ollut, mutta äitiä ei ollut, Fanni lopetti ajatuksen alkuunsa ja mietti, miksi isän ja Eerikin sopimus riiteli niin kovin, hänen omanarvon tuntoaan vastaan.
      Mies oli kunnollinen, sikäli kun tästä tiesi. Amerikassa vuosia viettänyt, niin tai näin, ei tämä ainakaan kylään ollut aviottomia lapsia lähtiessään jättänyt.
      - Pelkäätkö minua? Eerik kysyi, heidän seistessään papin edessä
      - En. Miksi pelkäisin? Pitäisikö minun pelätä? Fanni katsoi miestä suoraan silmiin.
      - Ei, ei minua pidä pelätä ja jos rehellinen olen, mies jatkoi, siirtäen Fannin huntua, tämän käsvoilta, - Halusin aina vaimon joka uskaltaa vastustaa minua.
      - Olet ylimielinen ja ärsyttävä.
      - Kiitos, niin sinäkin.
      - Minä?
      - Jos olisit herttainen ja kiltti, tuskin olisit vanhapiika.
Fanni olisi halunnut lyödä miestä koko kirkkokansan nähden, mutta hän hillitsi luontonsa ja keräsi hymyn huulilleen, vastatessaan. - Tahdon, tuoreelle aviomiehelleen.
      - Et varmaankaan tarkoittanut mitä sanoit? Eerik kysyi, papin vaatiessa valaa mieheltä.
      - Joka sanalla.
      - Joka sanalla, vaimo kulta, Eerik nauroi ja tarttui Fannin ranteisiin. - En usko, että haluat herättää enempää huomiota.
      - Miksi sinä, kaiken tämän jälkeen huolit minut vaimoksesi?
      - Koska kukaan muu, ei voisi olla parempi äiti lapsilleni.
      - Aivan varmasti voisi olla, Fanni puuskahti.
      - Haluan lapsilleni äidin, joka kykenee paitsi synnyttämään lapset, myös kasvattamaan näistä lujatahtoisia miehiä.
      - Valmistaudut kuolemaasi, omissa häissäsi? Fanni kysyi.
      - Vain siihen, että lapseni saavat vahvan äidin, joka kasvattaa näistä vahvoja ihmisiä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti