25.




- Kositko sinä? Kaatri ihmetteli Risterin päästyä lauseen loppuun. 
- Miksi en? Tirehtööri haluaa luopua sirkuksesta ja minä jos kuka tiedän, kuinka tämä homma toimii, hänen ainut ehtonsa on, että menen kanssasi naimisiin, virallisesti. 
- Eikö minulla ole mitään sanottavaa asiaan? 
- Toki. Kaatri, tulisitko vaimokseni, auttaisit minua jatkamaan tätä kaikkea.
- Haluan naimisiin rakkaudesta, en jonkun sopimuksen vuoksi.
- Rakkaus on yliarvostettua, Rister sanoi ja sulki hetkeksi silmänsä. - Rakkaus kasvaa vuosien myötä, ei se tule kuin salama kirkkaalta taivaalta.
- Mistä sinä tiedät? Oletko koskaan rakastanut ketään?
- Olen, mies hymyili ja kiersi Kaatrin hiussuortuvan sormensa ympärille. - Jos vuosia. 
- Älä tee pilkkaa vakavasta asiasta.
- En minä pelkää kertoa tunteistani, toisin kuin sinä.
- Rister kiltti, minulla ei ole sinua kohtaan mitään tunteita, tai no korkeintaan ajoittain kiukkua ja vihaa.
- Viha ja rakkaus ovat lähellä toisiaan, vanhat sanovat.
- Älä ole tyhmä, enhän minä voi mennä sinun kanssasi naimisiin, vain koska tirehtööri toivoo niin.
- Hullummistakin syistä avioliittoja on solmittu. 
- Mitä minä saan?
- Kodin, turvan, työn ja myöhemmin perheen. 
- Kodin? Vankkurit jotka ovat alati liikkeellä.
- Kaipaatko paikoillaan pysyvää kotia? Tälläista? Rister kysyi ja levitti kätensä kuvaamaan suurta pihamaata heidän ympärillään.
- En tiedä, en ole koskaan asunut talossa, ehkä. 
- Entä jos lupaan että saat talosi.
- Mutta sirkus?
- Sirkus toimii, vaikken olisi kaiken aikaa sen mukana. Ostetaan talo jostain ja kierretään lähiseutuja.
- Olisiko se mahdollista? Kaatri ihmetteli, miettien niitä tuhansien kilometrien kiertueita joita he olivat vuosien aikana tehneet.
- Kaikki on mahdollista. Kai haluat että sirkus jatkaa?
- Haluan, mutta tuntuu kuin olisin kauppatavaraa. Olenko minä vastuussa taiteilijoiden työstä ja tulevaisuudesta, entä jos en suostu?
- Kukaan ei syytä sinua, jokainen löytää paikan jostain seurueesta joskus, tai asettuu kuka minnekin.
- Oletko varma?
- En, eivätkä ole hekään. 
Yhtäkkiä mies vaipui toisen polvensa varaan ja kaivoi pienen rasian taskustaan, avaten sen Kaatrin katseen alle. - Entä jos kosin oikein, Kaatri, tulisitko vaimokseni. 
- Tämä tuntuu kamalalta, onko minun vastattava nyt, tässä, heti?
- Vaikka sinä typerä tyttö et sitä ymmärrä, olen rakastanut sinua jo kauan. Olet niin sokean ihastunut Franssiin, joka ei välitä sinusta enempää kuin pikkusiskostaan, ettet suostu näkemään todellisuutta ympärilläsi. Frans olisi aivan väärä mies sinulle ja jopa sinä tiedät sen.
- Tiedänkö? Ehkä niin, toivoin että olisin tavannut jossain jonkun, joka olisi vienyt jalat altani, Kaatri puuskahti ja tarttui pieneen rasiaan, nosti sen lähemmäs ja katsoi sinikivistä kultaista sormusta mustalla sametilla. - Tämänkö saisin?
- Sen ja puoli sirkusta. 
- Olisiko minulla päätäntävaltaa asioihin?
- Kaikkiin niihin, joissa haluat olla mukana päättämässä. Voimme jutella tirehtöörin kanssa ehdoista, jos olet epävarma.
- Ja sinä rakastat minua?
- Rakastan.
- Mitä se tarkoittaa? Mitä rakkaus on?
- Opit sen aikanaan, Rister huokaisi ja nousi. Otti sormuksen rasiasta ja työnsi sen Kaatrin vasempaan nimettömään. 
- Olemmeko nyt kihloissa? Kaatri ihmetteli, ihaillen sinisen kiven välkettä sinisessä talvi-illassa.
- Menemme vihille, kun kuulutuksen on luettu kahteen kertaan. 
- Opinko minä rakastamaan sinua?
- Aika näyttää, toivottavasti toimin niin, ettet ainakaan ala vihata minua.
- Ja sirkus jatkaa? 
- Sirkus jatkaa, kuten ennenkin. 
- Kai minä sitten suostun, mutta lapsia en halua vielä vuosiin.
- Siitä keskustelemme häiden jälkeen.
- Et voi pakottaa, Kaatri perääntyi pari askelta.

- En koskaan ole pakottanut ketään, Rister hymyili vinosti. - Lupaan odottaa siihen hetkeen, kun sinä pyydät. 

24





Näytöksen jälkeen, kun katsojat olivat kadonneet kukin omille tahoilleen, tirehtööri kutsui kaikki suureen telttaan. 
- Oikein hyvää joulua meille kaikille, mies aloitti. - Tänä vuonna juhlimme joulua minun tiluksillani. Sinne on vain viiden kilometrin matka, joten jos toimimme ripeästi, olemme saunan lämmössä jo puolen yön aikaan. 
Ihmiset toivottivat toisilleen hyvää joulua, mutta tekivät samantien lähtöä, omiin toimiinsa, Sirkuksen purkamista nopeuttaakseen. 
Kun kaikki tavarat oli pakattu vaunuihin, ja taivaankansi hohti tähtiä täynnä, seurue lähti matkaan. Kaatria jännitti, hän tiesi sen mitä muut eivät vielä tienneet. Tämä joululoma olisi viimeinen, sirkus lopettaisi ja taiteilijat jäisivät työttömiksi, pahimpaan mahdolliseen aikaan. Talvella oli miltein mahdotonta löytää uutta seuruetta johon liittyä. 
Risteyksen jälkeen tie kapeni ja Kaatrilla oli täysi työ pitää vanhat vankkurit samoilla urilla, joista edellinen vaunu oli hetkeä ennen kulkenut. Lumisade sakeni ja kuusimetsä muuttui tummaksi ja korkeaksi. 
Ensin puiden seasta alkoi pilkottaa valoa, tulet välkehtivät tien reunoilla ja levisivät suuren pihatantereen reunamille. Lumi oli aurattu suurelta alueelta talon viereltä. Talon kaikissa ikkunoissa paloivat valot, sisällä ikkunan luona näkyi suuri joulukuusi kimaltavine koristeineen. Kaatri ohjasi vaununsa toisten vaunujen luo ja laskeutui kuskin penkiltä. 
Jostain tuli nuori poika, otti ohjat Kaatrin käsistä ja pyysi tätä menemään sisään. Hän hoitaisi hevosen talliin ja toisi tälle hyviä kauroja. 
Kaatri ei muistanut, milloin eläin parka oli viimeksi saanut nauttia tallin lämmöstä. Yleensä eläimille rakennettiin väliaikainen suoja, joka oli katos parrujen varassa. Loimet selässään hevoset seisoivat katoksessa niin tuulessa kuin tuiskussakin, joita oltiin joulukuun aikana saatu useampaan otteeseen.
- Kaatri, tervetuloa matalaan majaani, tirehtööri toivotti ja halasi Kaatria.
- Kiitos, ei tuo kovin matalalta näytä, Kaatri sanoi katsellessaan kolmikerroksista keltaiseksi maalattua liki kartanomaista rakennusta. Pihapiirin toisella laidalla oli rivi aittoja ja ulkorakennuksia. Talossa oli kaksi porstuaa, joista toisen ovi avautui ja ulos juoksi nainen esiliinassa.
- Voi hyvä tavaton, nyt te olette siinä. Onpa hauska nähdä, nainen höpötti ja tervehti tirehtööriä vatkaten tämän kättä kädessään. - Pentti on laittanut saunan lämpiämään, siellä alkaa löyly olla kohta parhaimmillaan. 
- No niin pojat, eiköhän me oteta ensimmäinen saunavuoro, tirehtööri huusi väkijoukkoon. - Pääsevät naiset sitten hiukan leppeämpiin löylyihin, kunhan ovat asettuneet ensin taloksi. Eeva rouva tässä näyttää teille huoneenne.
Kaatri astui porstuaan ja siitä suureen saliin, jonka nurkassa seisoi valtava joulukuusi. Tupa oli ainakin kaksi syliä korkea, kuusi leveä ja kahdeksan pitkä. Ihaillessaan kauniita huonekaluja, Kaatri tunsi kosketuksen kyynärtaipeessaan.
- Tännepäin, olkaa hyvä, Eeva rouva sanoi ja lähti kulkemaan oven vierellä olevia portaita yläkertaan. 
Käytävä oli pitkä ja sen molemmin puolin oli ovia toistensa perään. Eeva rouva ohjasi naisista jokaisen omaan pieneen kamariinsa. 
- Miten paljon täällä on huoneita? Kaatri ihmetteli.
- Vain nämä kymmenen. Poikamiehet saavat nukkua tuvan lattialla, tai saunan parvella, missä nyt mieluiten yötään viettävät, Eeva totesi ja avasi huoneen oven ja pyysi Kaatria käymään sisään.
Kamari ei ollut suuren suuri, vuode täytti kolmanneksen huoneesta. Ikkunan luona oli pieni kampauspöytä ja vuodetta vastapäätä suuri nojatuoli. Seiniä koristivat siniset silkkitapetit, joissa oli eksoottisen näköisten lintujen kuvia. 
- Kaunista, Kaatri hymyili ja astui sisään, laski laukun vuoteen päädyssä olevalle penkille ja astui ikkunan luo. Pihamaa kylpi ulkotulien valossa ja kaikkialla kuului iloista naurua, huudahduksia ja puheensorinaa. 
Rister seisoi muista hiukan erillään ja jutteli tirehtöörin kanssa, miehet naukkailivat välillä taskumatista, joka välähteli roihujen loisteessa. Tirehtöörin hopeinen pulloa, Kaatri mietti. Tirehtööri ei ollut viinamiehiä, ja siksi Kaatria hiukan hämmensi se miten pitkiä siemauksia vanha mies näytti pullosta ottavan. 
Miesten kadottua saunaan, naiset purkivat vaatteensa laukuista oikenemaan. Talvella matkavaatteina käytettiin kuluneita ja aikansa eläneitä lämpimiä rääsyjä, mutta nyt kun oli päästy katon alle, jokainen halusi näyttäytyä parhaimpiinsa pukeutuneena pesun jälkeen, illallispöydässä. 
Kaatrin ainoa pyhäpuku oli vaaleanpunainen silkkipuku, joka eukko oli ostanut hänelle 18-vuotislahjaksi. Puku oli liian kesäinen jouluvaatteeksi, mutta sai kelvata villaisen hartiahuivin kanssa, joka peittäisi puoliksi paljaiksi jäävät käsivarret. 
Alhaalta kuului pienen kellon kilahdus ja Eeva rouvan sanat. - Täällä olisi teille pieni iltapala, kun odottelette saunavuoroa.

Kaatri lähti muiden mukana takaisin tupaan, istui suuren pirtinpöydän ääreen ja katseli ruoan paljoutta, jolla pöytä oli peitetty, koko pitkältä matkalta. Tirehtöörin täytyi olla suunnattoman rikas, Kaatri mietti, eikä voinut olla ihmettelemättä, mikä oli saanut miehen kiertämään maita ja mantuja, jos oli tällainen koti. 

23

Kaatri ei ehtinyt katsomaan illan esitystä, ennustajan luo oli pitkä jono tulijoita. Naiset odottivat vuoroaan jännittyneinä, puheensorina peittyi jouluisen musiikin alle. 
Pomittuaan kristallipallon päällä olleen silkkiliinan pois, Kaatri katsoi palloa ja edessään istuvaa vanhempaa naista. Pallo oli tumma ja läpinäkymätön, mutta juuri kun Kaatri aikoi keksiä jotain, naisen tulevaisuutta koskevaa, pallossa näkyi sinertävä välähdys. Nainen veti äänekkääsit henkeä ja aikoi nousta. - En ole koskaan uskonut, nainen sanoi hiukan järkyttyneenä.
- Istu vain, katsotaan mitä siellä näkyy, Kaatri rauhoitteli. - Teillä on ollut paljon surua tänä vuonna?
- Jäin leskeksi syksyllä ja lapseni sairastui pari päivää sitten. 
- Lapsenne tervehtyy, mutta tauti ottaa aikansa. 
- Mitä muuta näet?
- Seuraava vuosi tuo teille varakkuutta ja onnea.
- Mistä minulle rahaa tulisi, nainen puuskahti. - Köyhä leski minä olen. 
- Ottakaa tarjous vastaan, kun sellainen kohdallenne osuu, Kaatri sanoi ja peitti pallon uudelleen. - Muuta en näe. 
- Mikä tarjous?
- Muistatte sanani, kun aika on. 
- No kiitos nyt tästä, paljonko olen velkaa?
- Ette mitään, kuten sanoin tänään kaikki on ilmaista. 
- Hyvää joulua, nainen sanoi ja astui ulos pienestä teltasta, päästääkseen seuraavan jonossa olijan sisään. 
- Hilde? Kaatri hämmästyi. - Mitä sinä täällä teet?
- Haluan kuulla mitä tulevaisuus tuo, Hilde hymyili ja vakavoitui sitten. - Eukko ei koskaan suostunut ennustamaan minulle.
- Haluatko että katson kädestä vai pallosta?
- Kädestä, Hilde kuiskasi ja ojensi vasemman kätensä.
Kaatri tutki käden viivoja pitkään, pyysi sitten saada nähdä oikean käden ja piirsi sormellaan kämmenen viivoja pitkin. Vaikka hän aloitti kuinka monta kertaa alusta, ranteen luota, hän näki elämän viivan katoavan kämmenen puolivälissä. Se tiesi kuolemaa nuorena, muttei Kaatri sellaista halunnut Hildelle paljastaa.
- Mitä sinä näet? Hilde kysyi malttamattomana.
- Menen naimisiin ja saat seitsemän lasta, Kaatri sanoi ja painoi Hilden käden nyrkkiin käsiensä välissä.
- Niinkö? Seitsemän, se on aika paljon, pysyvätkö kaikki hengissä?
- Luulen niin, en näe vuosikymmenten päähän, Kaatri hymyili, vaikka tunsi vilunväreiden kiirivän pitkin selkäpiitä.
Hetken Kaatri mietti, tunsiko jonkinlaista synkkää iloa, näkemästään. Jos Hildelle sattuisi jotain, Frans olisi vapaa. Ajatus tuntui lämpimältä, mutta vilkaistessaan Hilden kasvoja, Kaatri ymmärsi, ettei voinut toivoa tuolle nuorelle naiselle mitään niin pahaa kuin kuolema. 
- Hilde, Kaatri aloitti.
- Niin? Hilde pysähtyi käsi teltan oviverholla.
- Ole tänä iltana erityisen varovainen.
- Ainahan minä olen.
- Mutta tänään oikein oikein varovainen.
- Minä lupaan, Hilde sanoi ja juoksi pois. Pian olisi hänen vuoronsa nousta trapetsille ja esittää huima joulunumeronsa. 
Kaatri ei nähnyt mitä suuressa teltassa tapahtui, mutta kuuli kuinka yleisö veti henkeä ja tiesi missä kohtaa Hilden ohjelma numero kulloinkin oli. Vasta kun yleisö oli ollut hiljaa epätavallisen kauan, Kaatri ymmärsi jotain olevan hullusti. Hän pyysi anteeksi asiakkaalta, joka istui ja tuijotti Kaatrin pöydälle nostamia kortteja. 
- Tulen heti takaisin, Kaatri sanoi ja juoksi suuren teltan ovelle ja ennen kuin astui sisään, hän suuntasi jo katseensa korkealle teltan kattoa kohti, jossa Hilde roikkui trapetsista. Nainen roikkui toisen kätensä varassa, ja miehet kiipesivät köysitikkaita kohti Hildeä.
- Mitä tapahtui? Kaatri kysyi vierellään seisovalta leijonan kesyttäjältä.
- Ote lipesi, ei hänellä varmastikkaan ole hätää, muttei pääse omin avuin alas. 
Vasta kun miehet olivat saaneet Hilden takaisin tasanteelle, jonne oli tikkaat alhaalta, Kaatri huomasi pidättäneensä hengitystä minuuttien ajan. 
- Minun pitää mennä jatkamaan, hän kuiskasi. 

- Onneksi ei sattunut mitään, tunnelma olisi ollut pilalla, jos olisi sattunut onnettomuus viimeisessä näytöksessä ennen taukoa. 

22



- Tätähän on paljon vähemmän, Kaatri sanoi nostettuaan liinan astian päältä. - Ei kai sinulla ole hiiriä täällä?
Mies näytti vähintään syylliseltä, yrittäessään kätkeytyä sanomalehden taa.
- Et kai syönyt näin paljon? Kaatri nauroi. - Voit saada vatsanpuruja. 
- Maistoin vain vähän, mies puolustautui.
- Ja sitten et voinut lopettaa? Kaatri nauroi tirehtöörin anteeksipyytävälle ilmeelle. - Kai näistä nyt maistiaisia saa kaikille, mutta tuskin muuta. 
- Tee huomenna uusi taikina, tirehtööri innostui. - Leivo oikein paljon pipareita.
- Huomenna on aaton aatto, etkö muista? Huomenna on vuoden suurin ja tärkein päivä, ainakin mikäli sinua on uskominen. Huomenna kukaan ei leivo yhtään mitään.
- Onko huomenna aaton aatto?
- On, missä sinun kalenterisi on? Kaatri kysyi ja alkoi kaulita taikinaa.
- Huomenna, miten joulu joka vuosi voi yllättää, vaikka se on aina 24 joulukuuta.
- Mietipä sitä.
- Onkohan kaikki nyt varmasti valmiina, tirehtööri pysähtyi miettimään ja kaivoi esille muistikirjansa. - Onko julisteet levitetty kaupunkiin? Onko varmasti muistettu laittaa ilmoitus että näytös on ilmainen.
- Oletko varma että kaikki mahtuvat telttaan, kun esitys on ilmainen?
- Tuskin istumaan, mutta eiköhän telttaan sovi seisomaan. Ja jos eivät sovi ensimmäiseen näytökseen, pidetään toinen. 

Aamulla seurua matkasi viimeisen vajaan kymmenen kilometriä Tampereelle. Teltta pystytettiin keskelle kaupunkia, julisteet oli levitetty ympäri kaupunkia. Lapset pienet ja hiukan suuremmat ilmestyivät heti aamusta sirkuksen liepeille. Aikuiset ihmettelivät, oliko näytös tosiaan ilmainen kaikille, varakkuuteen tai asemaan katsomatta. 
Kaatri seisoi lipunmyyntikojun vierellä päivän ja vakuutti kaiken olevan ilmaista, näytöksen, popcornien ja karamellien, jopa ennustuksen saisi ilmaiseksi. 
Miehet pystyttivät telttaa, joululauluja laulaen. Kaatri kuunteli kuinka miehet lauloivat Jouluyö juhlayön, jokainen omalla äidinkielellään. Vaikka sanoista ei saanut selvää, sävelen osasi jokainen. Kaatri liittyi kuoroon ja lauloi sointuvalla äänellä suomeksi. Sirkuslaisissa oli useita kansalaisuuksia, mutta tirehtööri ja eukko olivat aina puhuneet suomea, joten siitä oli tullut luontevasti Kaatrille rakkain kieli, vaikka hän osasikin viittä kuutta kieltä auttavasti, asuttuaan ikänsä vaihtuvassa seurueessa. 
- Hei haaveilija, joko pystytämme telttasi oven viereen? Rister kysyi Kaatrin seläntakaa, niin että tämä säpsähti säikähdyksestä.
- Kai se pitää, ihmisiä alkaa jo kertyä torille. 
- Sitten ei muuta kuin kääritään hihat, menehän laittamaan itsesi valmiiksi.
- Kyllä minä
- Mene laittamaan itsesi valmiiksi, ensimmäiset asiakkaasi näyttävät kärsimättömiltä. Tänä iltana tuskin ehdit esitystä seuraamaan, Rister nauroi nuorten naisten alkaessa kerääntyä sirkuksen liepeille. 
- Olet varmaan oikeassa, Kaatri mietti hiukan alakuloisena. - Olisin mielelläni nähnyt uuden trapetsi esityksen.
- Ehdit sinä sen nähdä, uutena vuonna ollaan varmasti jo Tallinnassa, tai vähintään Turussa.
- Ehkä niin, Kaatri sanoi ja hiljeni.
- Miten niin ehkä, et kai kuvittele että me jäämme tänne jään sekaan. Tämä on vain vanhan miehen koti-ikävän seuraus, kunhan joulu on ohi, jatkamme matkaa lämpimämpiin maisemiin.
Kaatri oli hiljaa ja aikoi kääntyä lähteäkseen vaunulleen pukemaan. 
- Tiedätkö jotain, mitä minä en tiedä? Mies kysyi hiljaa.
- En, Kaatri äännähti ja astui askelen kohti vaunua.
- Eli tiedät, mitä? Emmekö lähde takaisin? Jäämmekö tänne? Ei kai sentään, ilma kylmenee vielä joulun jälkeen, ei kukaan tule katsomaan esityksiä, jos ulkona paukkuu kireä pakkanen.

- Niin, Kaatri astui vaununsa portaille. - Vaihdan vaatteet, nähdään kohta. 

21

Kuhina yltyi aaton aaton lähestyessä, jokainen pyrki harjoittelemaan parhaansa mukaan. Vaikka pakkasta oli kymmenen astetta, ja trapetsitaiteilijat värisivät vilusta villapaidoissaan, kieppuessaan ylhäällä teltan katossa. 
Viimeinen näytös ennen suurta joulunäytöstä oli ohi, teltta oli jätetty pystyyn, jotta taiteilijat voisivat harjoitella seuraavan päivän ajan ohjelmistoa. Tirehtöörille tuntui olevan hyvin tärkeää että kaikki menisi ohjelman mukaan.
Jopa orkesteri sai sapiskaa, jonkun soitettua väärän nuotin. Koko orkesterin ohjelmisto oli muutettu jouluiseksi. Kaatri kuunteli soittoa, pestessään pyykkiä suuren ämpärin äärellä vaunun ulkopuolella. Vähitellen hän alkoi uskoa joulun taikaan. 
- Pesisitkö minunkin pukuni? Rister pysähtyi Kaatrin viereen nojaten selkänsä vaunun seinään.
- En minä osaa, pilaan hienon pukusi.
- Osaat sinä, hiukan saippuaa ja huljuttelet, annat kuivua ja silität. Paita kyllä pitäisi keittää valkeaksi.
- Minä saan siitä korkeintaan vaaleanpunaisen, Kaatri nauroi ja nosti oman ennen valkean nyt harmahtavan punaisen paitansa esiin vadista.
- Tuota ei kyllä ainoalle silkkipaidalle parane tehdä, mies sanoi ja pukkasi itsensä irti seinästä. - Ehkä pyydän jotakuta toista.
- Tee se, Kaatri hymyili ja roiskautti saippuva vettä miehen kenkien viereen.
- Hei mitä sinä nyt, mies sanoi ja hypähti turvaan.
Hyräillen joululauluja, Kaatri ripusti ennustajan vaatteensa narulle. Pyykkinaru näytti hauskalta, värikkäiden vaatteiden heiluessa kylmässä tuulessa. Pian vaatteet olivat luovuttaneet höyryävän lämpönsä ja alkoivat kohmettua aloilleen. 
Hetken mielijohteesta Kaatri kipusi tirehtöörin vaunun ovelle ja kopautti sitä kevyesti, ennen kuin astui sisään. - Hei, Kaatri sanoi ja näytti hetken eksyneeltä, ymmärtäessään että oli herättänyt miehen iltapäivätorkuilta suuresta nojatuolista.
- Hei, tämäpä kiva yllätys, mikäs sinut tänne tupsautti.
- Ajattelin, Kaatri aloitti. - Ihan tyhmä ajatus.
- No kerro kuitenkin, minä voin arvioida onko se tyhmä. 
- Ajattelin jos sinulla olisi tarpeita, voisin leipoa pipareita. Sain ohjeen viime jouluna eräältä asiakkaalta.
- Sehän olisin mainio idea, mies sanoi ja pomppasi ylös tuolistaan. Mitä niihin sellaisiin pipareihin tarvitaan?
- Haen reseptin, se on jossain, kun vain muistaisin minkä kirjan väliin sen laitoin, Kaatri nauroi ja juoksi omalle vaunulleen, palaten pian reseptin kanssa takaisin. 
- Siirappia ja jauhoja ja mausteita ja voita.
- Eiköhän täältä löydy kaikkea, tirehtööri sanoi avatessaan ruokakomeron oven. 
Kaatri ei ollut nähnyt ennen komeron sisältöä, ja nyt tuijottaessaan purkkeja ja purnukoita, hän mietti hetken, miten yksi ihminen saisi syötyä noin paljon ruokaa. 
Poimittuaan tarvitsemansa pöydälle, Kaatri etsi kattilan, jossa sulatti voin ja sekoitti mausteet ja sokerin ja siirapin. Tirehtööri seisoi vain askelen päässä ja seurasi tarkasti Kaatrin toimia. - Voiko noista tulla hyviä? Mies kysyi katsellessaan mustaa mönjää kattilan pohjalla.
- Olethan sinä syönyt pipareita, niitä ruskeita pikkuleipiä joissa on vaaleanpunaisia sokerikuorrutteita.
- Tuleeko tuosta sotkusta sellaisia?
- Tulee, Kaatri nauroi. - Saat uskoa. 
Saatuaan taikinan valmiiksi Kaatri siirsi sen pöydältä lasikulhoon ja peitti liinalla. - Sen pitää antaa vetäytyä hetki kylmässä. 
- Laitetaan se tänne nurkkakomeroon, tämä on viileä. 

- Käyn viemässä vaatteeni sisään kuivamaan, ja lisään puita kaminaan, sen jälkeen tulen leipomaan, Kaatri lupasi ja pyyhki jauhoiset kätensä esiliinaan, ennen kuin astui ulos. 

20

- Ajattelin jos sinä ennustaisit lapsillekkin.
- Ei lapsille saa ennustaa, eukko sanoi aina
- Äsh, ei oikeasti, mutta ennustat kaikkea kivaa, jaat karamelleja ja toivotat hyvää joulua. 
- Kyllä se käy, Kaatri sanoi vaikka mietti, millä itse ostaisi jouluna ruokansa, jos joutuisi vähillä säästöillään ostamaan karamelleja lapsille. 
- Voi, tästä tulee hauska joulu, kumpa Rietrikka olisi saanut olla sen täällä kanssamme.
- Niin, Kaatrin ääni oli vaisu.
- Mutta juuri siksi haluan tehdä tästä joulusta huisin hauskan, Rietrikin muistoksi ja meille kaikille.
- Oletko kertonut että lopetat sirkuksen? 
- En vielä, kerron sitten, mies aloitti ja alkoi keittää kahvia, jotta toinen vaihtaisi puheenaihetta.
- Et sinä voi loputtomiin tietoa pantata.
- En, mutta haluan nyt ensin nauttia joulusta. Olen hankkinut kaiken valmiiksi.
- Minkä kaiken, Kaatri ihmetteli ja antoi katseensa kiertää vaunussa, joka oli täsmälleen samanlainen kuin se oli aina ollut.
- Ei tänne, hassu, kotiin. Siellä on kaikki valmiina kun menemme.

Vielä iltapäivällä pestessään astioita, ajatus kiusasi Kaatria. Ajatus siitä, millainen tirehtöörin talo oli ja mitä tämä tarkoitti sillä, että oli hankkinut kaiken valmiiksi, minkä kaiken, mitä kaikkea jouluun kuului.
Edeltävät joulut olivat olleet toistensa kaltaisia, seurue oli ollut usein välimeren rannalla, jossain pienessä kaupungissa, nauttinut suuren juhlaesityksen jälkeen muutaman päivän vapaasta ja paikoillaan olosta. 

Nyt he jäisivät tirehtöörin tiluksille noiksi muutamaksi päiväksi, mutta mitä ihmettä he voisivat tehdä, tässä kylmässä ja pimeässä maassa.